Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

6.10.2019 16:42 ・ Päivitetty: 6.10.2019 16:57

RAU:n puheenjohtaja Tero Palomäki veturinkuljettajien työnseisauksesta: ”Olen äärimmäisen pettynyt VR:n henkilöstöpolitiikkaan”

Helsingin ja Riihimäen VR lähiliikenteen veturinkuljettajat järjestävät työnseisauksen huomenna maanantaina.

Demokraatti

Demokraatti

Rautatiealan unioni (RAU) kertoo, että Helsingin VR lähiliikenneyksikön veturinkuljettajat eivät saavu maanantaina kello 3–9 alkaviin vuoroihin.. Veturinkuljettajat eivät saavu työnseisauksen aikana alkaviin lähiliikenteen työvuoroihin Helsingissä ja Riihimäellä.

Tästä aiheutuu isoja häiriöitä lähiliikenteessä. Veturinkuljettajat ja Rautatiealan unioni RAU pahoittelevat matkustajille aiheutuvaa haittaa. Niiden mukaan työnseisauksen taustalla on työehtosopimuksen vastainen toiminta. VR-Yhtymä on niiden mukaan päättänyt, ettei se ilmoita enää jatkossa työvuoroluetteloiden ulkopuolella oleville veturinkuljettajilleen seuraavan vuorokauden työvuoroja työehtosopimuksessa sovitulla tavalla.

Käytännössä tämä järjestöjen mukaan johtaa siihen, että veturinkuljettajien tulee itse tarkastaa työvuoronsa VR:n tietojärjestelmästä myös ollessaan vapaalla, vuosilomalla tai sairauslomalla. Muutosta työnantaja on perustellut muutoksilla tietojärjestelmässä.

VR hakee tässä säästöjä siirtämällä toimiston työtehtäviä veturinkuljettajille vapaa-ajalla tehtäväksi ilman korvausta.

Rautatiealan unionin RAU:n puheenjohtaja Tero Palomäki on äärimmäisen pettynyt VR:n henkilöstöpolitiikkaan, jossa yhteistoimintalakia käytetään pelkästään lyömäaseena henkilöstöä kohtaan eikä vuoropuhelun ja yhdessä tekemisen edistämiseen.

”Yhteistoiminnan tasosta kertoo paljon, että yhtiössä on kehitelty uusia tietojärjestelmiä, mutta kehitykseen ei ole otettu henkilöstöä mukaan vaan tuotu pöytään valmis ratkaisu ja ilmoitettu että tämä me ollaan ostettu ja nyt se otetaan käyttöön.”

Lisää aiheesta

”Se, että muutokset valmistellaan yhteistyössä työntekijöiden kanssa niin, että niihin pystytään valmistelussa vaikuttamaan ja että ne ovat linjassa lainsäädännön sekä sopimusten kanssa pitäisi olla itsestään selvää kaikissa vastuullisissa organisaatioissa.”

Rautatiealan Unioni RAU on vaatinut työehtosopimuksen vastapuolta Palvelualan työantajat PALTA:a puuttumaan jäsenyrityksensä toimintaan, koska tilannetta ei ole saatu ratkaistua työehtosopimuksen mukaisesti VR-Yhtymän sisällä.

”VR hakee tässä säästöjä siirtämällä toimiston työtehtäviä veturinkuljettajille vapaa-ajalla tehtäväksi ilman korvausta, vähän samaan tapaan kuin lipunmyynnissä on siirrytty itsepalveluun erilaisten sovellusten kautta. Työnantajan työnjohtovalta ei kuitenkaan ulotu työntekijöiden vapaa-aikaan, joten VR:n menettely ei ole lainsäädännön mukainen ja se on työehtosopimuksen vastainen.”

Palomäen mukaan työehtosopimuksessa on nimenomaan sovittu, että työantaja ilmoittaa työt.

”Työntekijän tarkastamisvelvollisuus ja työaikakorvaus töiden tarkastamisesta poistettiin työehtosopimuksesta vuonna 2011.”

Palvelualojen työnantajat Palta pitää työnseisausta laittomana.

– Alalla on tällä hetkellä voimassa Paltan ja RAU:n välinen työehtosopimus. Työehtosopimuksiin liittyvät erimielisyydet pitäisi käsitellä sitä varten sovituissa menettelyissä ja asiaan liittyvä menettely on tällä hetkellä kesken, Paltan neuvottelujohtaja Janne Laitinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU