Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ravintolarajoitukset otetaan käyttöön lauantaina neljässä uudessa maakunnassa – Uudenmaan tilanne hankaloitunut

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Valtioneuvosto on päättänyt, että kiihtymisvaiheen ravintolarajoitukset otetaan käyttöön Kymenlaakson, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen maakunnissa.

Demokraatti

Demokraatti

Myös Uudenmaan maakunta on edelleen koronatartunnoissa kiihtymisvaiheessa, joten siellä jatkuvat nykyiset rajoitukset. Myös Kainuu on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen.

Tilannetta tarkastellaan uudelleen ensi viikolla, ja ravintolarajoituksia voidaan silloin laajentaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön turvallisuus- ja terveysosaston päällikkö Taneli Puumalainen kertoi STT:lle, että siirtymistä kiihtymisvaiheeseen pohditaan ainakin Kanta-Hämeessä. Myös pääkaupunkiseudun tilanne on hankaloitunut.

–  Pidetään mahdollisena, että Uudellamaalla tai osassa Uuttamaata voitaisiin siirtyä leviämisvaiheeseen. Tässä luotetaan nyt alueen omaan arvioon.

Miten tiukat rajoitukset leviämisvaiheeseen siirtyminen toisi mukanaan, on asia, joka ratkaistaan myöhemmin.

Kiihtymisvaiheen alueilla alkoholia pääasiallisesti tarjoavissa ravintoloissa ja baareissa asiakasmäärä rajoitetaan sisätiloissa puoleen normaalista. Muissa ravintoloissa se rajataan kolmeen neljäsosaan normaalista.

Kiihtymisvaiheen alueilla alkoholin anniskelu pitää lopettaa viimeistään kello 24. Liikkeen saa pitää avoinna kello viidestä kello yhteen yöllä.

Asetuksen on määrä tulla voimaan ensi lauantaina.

Ravitsemisliikkeisiin kohdistuvaa säätelyä tarkastellaan viikoittain ja rajoituksia muutetaan alueiden epidemiatilanteen muutosten mukaisesti.

“Voi olla, että strategia muuttuu.”

Viime aikoina on keskusteltu siitä, tulisiko Suomen käyttämä kolmiportainen malli korvata uudella järjestelmällä, kun rokotuskattavuus nousee eivätkä tartunnat enää aiheuta niin suurta lisäkuormitusta sairaanhoidolle. Puumalaisen mukaan asiaa pohditaan syksyllä.

–  Tätä varmasti tarkastellaan Iso-Britannian ja muiden korkeamman rokotuskattavuuden maiden epidemiatilanteen kehittymisen valossa.

–  Voi olla, että syksyn aikana strategia tältä osin muuttuu, mutta tässä vaiheessa kerätään tutkimustietoa ja THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) mallintaa rokotusten vaikutusta syksylle. Lyhyellä aikavälillä tuskin tapahtuu muutoksia.

Uutista päivitetty Puumalaisen kommenteilla

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE