Talous
16.6.2025 06:27 ・ Päivitetty: 16.6.2025 06:28
Ravintolat ja hotellit odottavat kitsasta kesää – kysyntää yhä liian vähän
Lähes puolet matkailu- ja ravintola-alan yrityksistä odottaa kesän liikevaihdon olevan pienempi kuin viime vuonna. Asia selviää alan etujärjestö Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maran jäsenkyselystä.
Neljännes yrityksistä odottaa liikevaihdon kasvavan kesä-elokuussa vuoden takaisesta.
Yritysten odotuksia painaa kuluttajien heikosta luottamuksesta johtuva säästäminen. Suurimpina uhkina alan tulevaisuudelle yritykset näkevät kustannusten nousun jatkumisen ja kysynnän vähäisyyden. Ammattitaitoisen työvoiman puutteen merkitys uhkana on tilapäisesti pienentynyt heikomman kysynnän takia.
Kuluttajien heikko luottamus näkyi jo keväällä, sillä lähes 60 prosentilla alan yrityksistä liikevaihto aleni maalis-toukokuussa edellisvuodesta. Noin kolmanneksella liikevaihto kasvoi.
Erityisen ankeat odotukset ovat pubeilla ja yökerhoilla.
Kotimaisten kuluttajien heikon luottamuksen lisäksi muun muassa huono lumitilanne ja pääsiäisen myöhäinen ajankohta rokottivat hiihtokeskusten liikevaihtoa. Kausi oli vaikea etenkin eteläisen Suomen hiihtokeskuksissa.
- Matkailualan kasvu tulee ulkomaalaisista asiakkaista. Pohjois-Suomen matkailun hyvä veto ei ulottunut kotimaisiin asiakkaisiin, jotka pihistelivät rahan käytössä, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo tiedotteessa.
Kevään liikevaihtoa painoi myös kolea toukokuu. Se vähensi Maran jäsenyritysten arvion mukaan liikevaihtoa noin puolella yrityksistä. Suhteellisen kolea alkukesä on myös syönyt palvelujen kysyntää ja maltillistanut kesän odotuksia.
Erityisen ankeat odotukset ovat pubeilla ja yökerhoilla, joista kaksi kolmannesta ennakoi kesäsesongin olevan heikompi kuin viime vuonna.
KYSELYN MUKAAN hallituksen puoliväliriihessä tekemät päätökset maistuivat alan yrittäjille. Lähes puolet yrityksistä piti tärkeimpänä päätöksenä ansiotuloveron alentamista.
- Alan suurin ongelma on kuluttajien heikosta luottamuksesta aiheutuva säästäminen. Ansiotuloverotukseen tehtävät reilut alentamiset yhdessä korkojen laskun ja ostovoimaa tukevien palkankorotusten kanssa luovat uskoa tulevaisuuteen. Myös Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusbarometri ennustaa kuluttajien luottamuksen merkittävää piristymistä vuoden sisällä. Alan yritykset ja työntekijät odottavat hartaasti kysynnän piristymistä usean vaikean vuoden jälkeen, Lappi sanoo.
Maran jäsenkyselyyn vastasi 382 yritystä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.