Päätoimittajalta
21.10.2021 05:47 ・ Päivitetty: 21.10.2021 10:00
Reaktiot Sanna Marinin avaukseen todistavat, että oikeisto näkee uhkia siellä missä vasemmisto mahdollisuuksia
Pääministeri Sanna Marin kertoi Helsingin Sanomien ja Aalto EE:n Taloudenpuolustuskurssin yhteydessä järjestetyssä puheenjohtajatentissä haluavansa uudistaa kehysmenettelyn, jonka avulla hallituskauden ajaksi on sovittu menokatto.
Alkoi tietysti äläkkä. Tavallisesti hallitus päättää vaalikauden alussa kehyksestä eli siis valtion budjetin menojen katosta sekä kehysmenettelyn säännöistä koko nelivuotiselle vaalikaudelle. Koronan vuoksi poikkeuksia on nyt tehty ja hyvästä syystä.
Marin esitti kuulijoille kysymyksen, onko Suomen talouden perinteinen kehysmenettely sellainen, että se mahdollistaa ”niiden mittavien investointien tekemisen, joita me tarvitsemme seuraavien 10-15 vuoden aikana”. Pääministerin mukaan ilmastonmuutoksen torjunta tulee vaatimaan ”aivan ennätyksellisiä” investointeja myös julkiselta puolelta, joten kehysmenettelyä olisi uudistettava, jotta ”investoinnit tulevaisuuteen ovat aidosti mahdollisia”.
Sillekin naureskeltiin, vaikka jotkut edelläkävijät toteuttavat sitä jo.
Poliittisen ja talousoikeiston reaktiot ovat olleet odotettuja, vaikka ajatusta vihreistä investoinneista on väläytelty myös Euroopan unionin puolella. HS:n pääkirjoitus varoitteli jopa, että ”talouspoliittisen uskottavuutensa menettänyt kääntää pahvikiekon, josta paljastuu rosvo”. Uusi ajattelu herättää huolta ja torjuntaa, jos tarkastelee maailmaa vain uhkien kautta.
Marin taas näkee myös mahdollisuuksia. Koko Euroopassa tarvitaan merkittäviä investointeja vihreään ja digitaaliseen siirtymään sekä osaamiseen. Kyse on suuressa kuvassa eurooppalaisesta kilpailukyvystä ja Euroopan tulevaisuudesta. Marinin mukaan kehysmenettelyssä voitaisiin jatkossa erottaa käyttötalouden menot ja investointimenot, koska tämä helpottaisi välttämättömien yhteiskunnallisten investointien tekemistä. Tarkkana pitää toki olla.
Keskustelun taustalla välkkyy EU:n vakaus- ja kasvusopimus, jonka mukaan jäsenvaltioiden julkisen talouden velka saa olla enintään 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen ja alijäämä enintään kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Muun muassa professori Markus Jäntti on todennut, että rajat ovat sattumanvaraisia eivätkä perustu varsinaiseen taloustieteelliseen analyysiin.
On siis selvää, että Marinin avaus ansaitsee aitoa analyysiä eikä vain ennakkoluuloista hyljeksintää. Vastustajien reaktiot muistuttavat Marinin nelipäiväisen työviikon pohdiskelun saamasta palautteesta. Sillekin naureskeltiin, vaikka jotkut edelläkävijät toteuttavat sitä jo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.