Kotimaa
19.3.2017 19:40 ・ Päivitetty: 19.3.2017 20:00
Reijo Frank on kuollut – ”Hän antoi äänensä työväenliikkeelle”
Perinteisen työväenlaulun merkittävin veteraani Reijo Frank on poissa. 85-vuotias Frank kuoli kuluneella viikolla.
Reijo Frank tuli tunnetuksi erityisesti työväenlaulujen tulkitsijana, mutta hän kunnostautui myös rauhanlaulajana, kansanlaulajana ja tunnelmallisten, nostalgisten melodioiden tulkitsijana.
Pitkälti Frankin ansiosta perinteiset työväenlaulut heräsivät Suomessa uudelleen henkiin 1960-luvun lopulla ja seuraavalla vuosikymmenellä. Osuvasti onkin sanottu, että hän antoi pitkän uransa aikana äänen työväenliikkeelle. Hän kykeni 1970-luvulla tekemään työväen musiikkia koko työväenliikkeelle, laidasta laitaan.
– Koetin esiintymisiin aina puristaa aatetta mukaan, ettei tulisi pelkkää läpilaulettua, Frank totesi Helsingin Sanomien haastattelussa viime vuoden heinäkuussa.
Hän oli tuhansien tilaisuuksien luottoesiintyjä.
Reijo Frankin sooloura alkoi jo 1940-luvulla, pian sotien jälkeen. Työväentalolla, kuinkas muuten.
Frank levytti uransa aikana yhteensä noin 100 kappaletta. Niistä tunnetumpien kärjessä on Elsa Rauteen sanoittama rauhanlaulu Veli, sisko, jonka hän levytti vuonna 1969.
Hän on saanut urastaan lukuisia työväenliikkeen myöntämiä tunnustuksia.
Frankille myönnettiin 1982 ensimmäinen Kansan Sivistysrahaston Työväen kulttuuripalkinto.
Reijo Frank syntyi 8. heinäkuuta vuonna 1931 Helsingissä.
Työväenliikkeen suurmies on poissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.