Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Rikosoikeuden professori avaa – näitä asioita poliisi ja viranomaiset joutuvat tarkastelemaan Kulmunin tapauksen jälkipyykissä

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Katri Kulmuni kantoi tänään poliittista vastuuta ja erosi tehtävästään. Nopeaa päätöstä on myös hämmästelty. Mielestäni Katri joutui nyt kantamaan liian suurta vastuuta myös asioista, joista hän ei ollut tietoinen, muistutti esimerkiksi keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen tviitissään.

Demokraatti uutisoi tänään, että poliisissa on käynnistetty tutkintapyyntöjen pohjalta esiselvitys valtiovarainministeriön paikalta tänään erosta ilmoittaneen Katri Kulmunin (kesk.) esiintymiskoulutuksista.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Poliisille tulleita tutkintapyyntöjä ei ole erikseen yksilöity henkilötasolla.

Demokraatti tiedusteli rikosoikeuden professorilta Matti Tolvaselta, millaisia kysymyksiä prosessiin liittyvien eri osapuolten kannalta poliisi joutuu pohtimaan.

Yli 50 000 euroon asti kertyneet summat Kulmunin esiintymiskoulutuksista oli laskutettu työ- ja elinkeinoministeriöltä ja valtiovarainministeriöltä, mutta koulutus oli ainakin joltain osin liittynyt myös esimerkiksi silloisen elinkeinoministerin Katri Kulmunin puheenjohtajakampanjaan. Näin Katri Kulmuni itse sanoi tänään ilmoittaessaan erostaan:

Saamani koulutus on valmentanut minua esiintymiseen uudessa tehtävässäni ministerinä. Se oli minun toiveeni ja koulutuksen tarkoitus. Ministeri pitää puheita eri kielillä, eri teemoista ja suurille saleille. Puheharjoituksessa harjoittelin esimerkkinä puoluekokouspuhetilannetta. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Tehdyt harjoitukset ovat olleet hankintasopimuksen mukaisia, mutta jälkiviisaana ymmärrän, että maailman kaikista puheista, juuri tuota ei olisi tullut käyttää. Siinä hetkessä en kiinnittänyt asiaan huomiota. Harjoitteissa ei olisi pitänyt olla lainkaan osia, joilla voidaan nähdä liityntöjä toimintaani puoluejohdossa.

Tolvanen: Selkärankaista poliittista vastuunkantoa.

Oikeuskanslerin virasto on saanut useita kanteluita valtiovarainministerin tehtävän tänään jättäneen Katri Kulmunin (kesk.) toiminnasta.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti ei kanteluista johtuen voinut tänään kommentoida suoraan Kulmunin tapausta Demokraatille.

Yleisellä tasolla Pöysti selvensi valtion kattavan työhön kuuluviin asioihin liittyvät kustannukset kuten ministerien tehtäviin liittyvät valmennukset.

– Selkeästi puoluetyöhön liittyvät asiat eivät kuulu valtion maksettavaksi, Pöysti sanoi.

Ministerin asemassa tehdyt mahdolliset rikkeet eivät ole ensisijaisesti poliisille kuuluvia asioita, vaan tutkinnasta vastaavat ylimmät lainvalvojat ja eduskunnan perustuslakivaliokunta. Kyseeseen voisi siis käytännössä tulla ministerivastuuasia, jollainen on tällä hetkellä vireillä esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kohdalla liittyen al-Hol-asioiden hoitamiseen ulkoministeriössä.

Tällä hetkellä ainakaan Demokraatin tiedossa ei ole, että ministerivastuuasiaa olisi vireillä. Poliittisen vastuunkin ministeri Kulmuni on jo asiasta kantanut. Rikosoikeuden professori Tolvanen kuvaa vastuunkantoa suoraselkäiseksi.

”Näin se valitettavasti menee se rajanveto.”

Ministerivastuuasia voitaisiin panna vireille oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivaliokunnalle tekemällä ilmoituksella, vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella; sekä eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä. Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuutta.

Ministerien virkaan kuuluvat tehtävät ja vastuut määritellään perustuslaissa. Näiden ohjeiden ja määräysten rikkominen voi Tuomas Pöystin mukaan hyvin selkeissä tapauksissa kuulua myös rikosoikeuden piiriin. Rikoslaista sovellettavat pykälät riippuvat varojen väärinkäytön tapauksissa esimerkiksi siitä onko toiminta perustunut huolimattomuuteen vai onko se ollut tahallista.

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen muistuttaa hänkin, että ministerin osalta rikosvastuun kynnys on hyvin korkea.

Mikäli Kulmunin tapaus etenisi ministerivastuuasiaksi, Tolvanen arvioi, että todennäköisimmin se voisi käynnistyä oikeuskanslerin linjattua kanteluiden pohjalta kannan asiaan. Tätä kautta asia saattaisi päätyä poliisille esitutkintaan, mistä se jälleen palaisin eduskunnan arvioitavaksi.

Jos näin kävisi, pohdittavaksi voisi käytännössä tulla, onko Kulmuni rikkonut virkavelvollisuuttaan. Tätä voisi olla esimerkiksi se, mikäli ministeri käyttää valtion varoja yksityisiin tarkoituksiin.

– Puolueen johtaminen on tehtävä, johon valmentautumista ei voida valtion varoilla kustantaa. Ei voi ministeriön varoja käyttää sitä varten että voisi olla parempi puoluejohtaja, näin se valitettavasti menee se rajanveto, Tolvanen sanoo mutta muistuttaa heti perään painokkaasti ministerin korkeasta kynnyksestä joutua asiasta vastuuseen:

– Onko se tahallista tai tuottamuksellista ja olisiko virkavelvollisuuden rikkominen olennaista ja ilmeistä. Rikoskynnyksen pitäisi olla ilmeinen ja syytteeseen asettaminen edellyttäisi eduskunnan päätöstä, hän huomauttaa.

Mahdollisina pohdittavina rikosnimikkeinä voisivat tulla Tolvasen mukaan kyseeseen tuottamuksellinen tai tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen ja äärimmillään virka-aseman väärinkäyttö, joka edellyttäisi tahallisuutta kynnyksen ollessa todella korkea.

Tolvanen muistuttaa myös, että rajanveto siinä, missä määrin valmentautuminen esiintymiseen liittyy ministerin tehtävään ja missä määrin se auttaa henkilöä puolueen puheenjohtajana tai tämän poliittista uraa, olisi äärimmäisen vaikeaa. Myös sillä olisi merkitystä, miten mittavaa ja kallista kouluttautuminen on.

– Jos se pysyy muutamassa tuhannessa eurossa, voi hyvin perustella, että se liittyy ministerin tehtävään.

”Niitä ei ole pääsääntöisesti rikoksina käsitelty.”

Tolvanen ei siis ota kantaa siihen, että rikosta olisi kenenkään osalta tapahtunut tai että sitä olisi syytä edes epäillä, mutta spekuloi mahdollisia asioita joihin poliisi ja muut asian selvittelijät joutuvat nyt kanteluiden ja tutkintapyyntöjen takia kiinnittämään huomiota.

Jos nousisi epäilys, että Kulmunin esiintymiskoulutusten sopimisesta ja maksatuksesta ministeriöissä vastanneet virkamiehet olisivat syyllistyneet lainvastaisuuksiin, asiaa käsiteltäisiin Tolvasen mukaan todennäköisesti virkamiesoikeudellisesti.

– Niitä ei ole pääsääntöisesti rikoksina käsitelty, Tolvanen sanoo.

Sitä Tolvanen sanoo itse pitävänsä huonona selityksenä, että ministeriössä on vasta jälkikäteen tehty havainto, että esiintymiskoulutusten summa on ylittänyt valtioneuvoston ohjeen mukaisen summan. Sen mukaan kilpailutus pitäisi suorittaa silloin, kun palvelua ostetaan yli 20 000 euron arvosta.

Mitä taas tulee ministeriöille esiintymiskoulutusta myyneen yrityksen arviointiin, arvioitaviksi voisivat tulla ne tiedot, joita ministeriöille on koulutuksista annettu.

– Jos laskusta ilmenee, mitä on annettu ja mitä tarkoitusta varten, on maksajan pulma, mitä he maksavat, Tolvanen kuitenkin muistuttaa heti perään.

Laskuista on julkaistu verrattain tarkat erittelyt valtioneuvoston sivuilla.

– Jotta se palvelun tarjoajan osalta olisi rikos, pitäisi olla selkeästi vääräsisältöinen lasku. Petos tai erehdyttäminen edellyttäisi väärää tietoa tai että jotakin jätettäisiin kertomatta, Tolvanen kommentoi.

Ministerieroon johtaneen viestintävalmennuksen tilaus lähti työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) liikkeelle Kulmunin erityisavustajan Kari Jääskeläisen sähköpostiviestistä. Iltalehti on tänään julkaissut ministeriön sisäisen viestinvaihdon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE