Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

21.2.2019 05:11 ・ Päivitetty: 21.2.2019 05:11

Riuttamosaiikkirotta tiettävästi sukupuuttoon ilmastonmuutoksen takia

Australian hallitus on vahvistanut ilmastonmuutoksen vaikutusten kannalta merkittävän sukupuuton.

Australialaistutkijoiden mukaan maan edustalla sijaitsevalla korallisaarella elänyt jyrsijä on tiettävästi maailman ensimmäinen nisäkäslaji, joka on kuollut sukupuuttoon ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia.

Queenslandin yliopiston raportti kertoi melomys rubicolan eli riuttamosaiikkirotan sukupuutosta jo vuonna 2016.

Raportin mukaan sukupuuton syynä oli miltei varmasti viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtunut merenpinnan nousu, joka johti lajin elintilan dramaattiseen vähenemiseen. Lajia ei ole tavattu vuoden 2009 jälkeen.

Australian hallitus vahvisti sukupuuton tällä viikolla. Australiaa, Uutta-Seelantia ja Etelä-Amerikkaa on pidetty alueina, joissa on korkein riski ilmaston lämpenemisestä johtuvaan lajien sukupuuttoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU