Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsi muutti suositustaan AstraZenecan rokotteelle

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ruotsissa terveysviranomaisten uuden suosituksen mukaan Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämää rokotetta voidaan antaa myös 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille ihmisille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aikaisemmin suositeltiin, että tätä rokotetta annettaisiin vain alle 65-vuotiaille.

Ruotsissa on tähän mennessä ollut yli 12  900 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Koronatartuntoja on pandemian aikana ollut reilut 680  000.

Myös Saksa suosittelee Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämän koronarokotteen käyttöä yli 65-vuotiaille, kertoo maan terveysministeriö.

Saksa linjasi tammikuussa, ettei rokotetta suositella yli 65-vuotiaille, koska maan viranomaisten mukaan rokotteen tehosta ei ollut tarpeeksi todisteita. Suositus on uusien tutkimusten myötä nyt muuttunut.

–  Rokotekomissio suosittelee Astra Zenecan rokotetta nyt myös yli 65-vuotiaille. Tämä on hyvä uutinen vanhemmille ihmisille, jotka odottavat pistostaan, sanoi terveysministeri Jens Spahn uutistoimisto AFP:n mukaan.

Belgia ilmoitti keskiviikkona muuttaneensa Astra Zenecan rokotetta koskevaa suositustaan. Maa ilmoitti aloittavansa välittömästi yli 65-vuotiaiden rokottamisen yhtiön tuotteella. Merkelin tavoin myös Belgian terveysministeri Frank Vandenbroucke perusteli muutosta uusilla tutkimustuloksilla.

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että Ranska hyväksyi Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämän koronarokotteen antamisen myös 65–74-vuotiaille.

Euroopan lääkevirasto (EMA) on hyväksynyt rokotteen käytön kaikille ikäryhmille, mutta jäsenmaat voivat itse päättää mahdollisista rajoituksista. Suomessa yläikäraja on 70 vuotta. Kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän on kuitenkin määrä seuraavassa kokouksessaan pohtia, olisiko ikärajausta syytä muuttaa. Asiaa on tarkoitus käsitellä ryhmän kokouksessa ensi viikon tiistaina, kertoi asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, professori Ville Peltola tiistaina.

–  Sitä en lähde ennakoimaan, päätyykö asiantuntijaryhmä suosittamaan ikärajan muuttamista vai ei, Turun yliopistollisen sairaalan infektiotautiopin professori Peltola lisäsi.

Saksassa höllennetään rajoituksia

Liittokansleri Angela Merkel kertoi keskiviikkona, että Saksan koronarajoituksia ryhdytään keventämään asteittain maanantaista lähtien. Ilmoitusta edelsivät Merkelin ja 16 osavaltiojohtajan yli yhdeksän tuntia kestäneet neuvottelut.

–  Tänään voimme puhua toivosta ja siirtymisestä uuteen vaiheeseen pandemian vastaisessa taistelussa, Merkel sanoi lehdistötilaisuudessa Berliinissä.

Maanantaista lähtien kahden eri talouden ihmiset voivat tavata toisiaan, kunhan paikalla ei ole enempää kuin maksimissaan viisi aikuista. Tämänhetkisten sääntöjen mukaan Saksassa saa tavata kerralla vain yhtä oman talouden ulkopuolista ihmistä.

Myös muun muassa kirjakaupat ovat jälleen avautumassa ympäri maan. Kampaamot ja osa kouluista avautui jo tällä viikolla.

Rajoitusten tuki saksalaisten keskuudessa on laskenut. Tuoreen YouGov-tutkimuslaitoksen kyselyn perusteella enää 35 prosenttia saksalaisista tukee nykyisiä koronasulkuja, kun vielä pandemian alussa tehdyssä kyselyssä luku oli 73 prosenttia.

Brasiliassa kirjattiin päiväkohtainen ennätys koronakuolemissa

Brasiliassa raportoitiin keskiviikkona jälleen uusi päiväkohtainen ennätys koronavirukseen liittyvissä kuolemissa. Maassa kirjattiin vuorokauden aikana 1  910 virukseen liittyvää kuolemaa.

Edellisestä ennätyslukemasta raportoitiin vain päivää aiemmin tiistaina. Tuolloin kerrottiin, että maassa on kirjattu vuorokauden aikana yhteensä 1  641 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.

Kaikkiaan 212 miljoonan asukkaan Brasiliassa on todettu terveysministeriön mukaan lähes 259  300 koronaan liittyvää kuolemaa. Luku on toiseksi suurin koko maailmassa. Määrällisesti eniten virukseen liittyviä kuolemia on raportoitu Yhdysvalloissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE