Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ruotsin ja Suomen välinen jo pahoiteltu asia nousi haastattelussa jälleen esiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kultarannassa heinäkuun alussa.

Ruotsin ulkoministeriltä Margot Wallströmiltä kysytään Dagens Nyheterin haastattelussa, ottaisiko hän Venäjän presidentin Vladimir Putinin vierailulle vastaan kuten Suomessa on tehty.

– Ei, vastaa Wallström.

– Meidän pitää varoa seurauksia, joita ehkä toiselta puolelta käytetään vain propagandatarkoituksessa tai seurauksia, joista tulee jonkin tietynlaisen politiikan tunnustamista, Wallström jatkaa.

Sen sijaan Wallström sanoo tapaavansa mielellään Venäjän ulkoministeriä Sergei Lavrovia.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Suomessa 1. heinäkuuta.

Tätä ennen juhannusviikolla Kultaranta-keskustelussa hämmennystä aiheutti, kun Ruotsin entinen puolustusministeri Karin Enström arvosteli Suomen ja Venäjän presidenttien tapaamista.

SuomiAreenan pääministerin kesätentissä reilu viikko Putinin vierailun jälkeen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) paljasti, että Ruotsin pääministeri Stefan Lövfen oli soittanut hänelle juhannusaattona pahoitellakseen Putinin Suomen vierailusta noussutta kritiikkiä ja kertoakseen, että Ruotsin hallitus tukee Suomen päätöstä kutsua Putin Suomeen.

Lisää aiheesta

Wallström ja Löfven edustavat Ruotsissa sosialidemokraattista puoluetta, Enström on moderaatti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE