Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Ruotsin koronakuolleisuusluvut eivät ehkä ole aivan niin synkkiä kuin on luultu – tästä on kyse

LEHTIKUVA / AFP Jonathan Nackstrand

Suomessakin kauhistellut Ruotsin koronakuolleisuusluvut eivät ehkä ole aivan niin synkkiä kuin on luultu. Aiempiin vuosiin verrattuna viime vuoden ylikuolleisuus maassa jää tuhansien päähän ilmoitetusta koronakuolleiden määrästä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tiistaista perjantaihin joka viikko kuolleisuudesta raportoivan kansanterveysviranomaisen (FHM) mukaan Ruotsissa oli rekisteröity viime vuoden loppuun mennessä 9  309 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta. FHM:n kuolintilastoon päätyvät kuitenkin kaikki henkilöt, jotka kuolevat 30 päivän kuluessa koronadiagnoosista.

Toisenlaista kuvan tilanteesta antaa kokonaiskuolleisuus. Tilastokeskus SCB:n alustavien tilastojen mukaan Ruotsissa kuoli viime vuonna kaikkiaan 97  164 ihmistä, mikä on 6  202 enemmän kuin neljän edeltävän vuoden kokonaiskuolleisuuden keskiarvo.

–  Hieman huolimattomasti voisi sanoa, että he olisivat elossa ilman covid-tautia, sanoo väestötilastotieteilijä Linus Garp SCB:stä

Hän korostaa tilaston olevan vielä alustava, ja viiveen vuoksi viime vuonna kuolleiden määrä noussee vielä 300–700:lla ennen kuin luvut ovat lopullisia. Ylikuolleisuus näyttäisi kuitenkin viittaavan siihen, että koronakuolemia saattaa olla ehkä noin 3  000 vähemmän kuin kansanterveysviranomaisen tilastossa.

Näinkin ollen koronaan kuolleiden määrä olisi toki Ruotsissa yli kymmenkertainen Suomeen verrattuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE