Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

15.4.2025 13:57 ・ Päivitetty: 15.4.2025 13:57

Ruotsin viranomaiset eivät löytäneet näyttöä tahallisuudesta kaapelionnettomuudessa – Kiina rajoittanut tutkintaa merkittävästi

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Viime aikoina useiden alusten epäillään tahallaan vaurioittaneen Itämeren merenalaisia kaapeleita.

Ruotsissa onnettomuustutkinta ei ole löytänyt varmaa näyttöä siitä, että kiinalainen rahtialus Yi Peng 3 olisi tahallaan vaurioittanut kahta tietoliikennekaapelia Itämerellä marraskuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tutkinnanjohtaja Jonas Bäckstrandin mukaan moni seikka viittaa onnettomuuteen.

-  Jos jotain halutaan tehdä tahallisesti, se tehdään todennäköisesti tavalla, jolla pyritään välttämään paljastumisen, hän sanoo.

Alus kiskoi ankkuriaan merenpohjassa 180 meripeninkulman eli yli 300 kilometrin verran puolentoista vuorokauden ajan, jolloin Suomen ja Saksan sekä Ruotsin ja Liettuan väliset merikaapelit vaurioituivat.

Tutkintaa johtivat Kiinan viranomaiset, koska alus on kiinalainen ja ankkuroitunut kansainvälisille vesille.

Ruotsin poliisin tutkinta asiasta jatkuu edelleen.

Ruotsin onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Kiinan osallisuus on merkittävästi rajoittanut tutkintaa.

Onnettomuustutkijat pääsivät alukselle vasta kuukausi tapahtumien jälkeen. He eivät myöskään saaneet tutkia esimerkiksi mustaa laatikkoa tai merikorttijärjestelmää.

Onnettomuustutkijoiden mukaan osaa miehistöstä on voitu puhuttaa, mutta ei sellaisissa olosuhteissa kuin puhuttaminen tavallisesti tehtäisiin.

VIIME aikoina useiden alusten epäillään vaurioittaneen Itämeren merenalaisia kaapeleita. Tapaukset ovat herättäneet spekulaatioita mahdollisesta sabotaasista.

Eagle S -tankkerin epäillään aiheuttaneen joulupäivänä ankkuriaan merenpohjassa raahaamalla vaurioita Suomen ja Viron väliseen Estlink 2 -sähkönsiirtoyhteyteen sekä useisiin tietoliikennekaapeleihin.

Hongkongilaisessa omistuksessa olevan Newnew Polar Bear -laivan on puolestaan epäilty katkaisseen Suomen ja Viron välillä kulkevan Balticconnector-kaasuputken lokakuussa 2023.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU