Talous
10.9.2025 11:45 ・ Päivitetty: 10.9.2025 11:50
S-pankille uusi jättisanktio tunnistuspalvelun laiminlyönneistä
S-pankki kertoo saaneensa tietosuojaviranomaisilta roimat 1,8 miljoonan euron sanktiot muutaman vuoden takaisesta tietoturvansa laiminlyönnistä. Pankki sai jo keväällä Finanssivalvonnalta samasta erheestä 7,7 miljoonan euron sakot.
Apulaistietosuojavaltuutettu on nyt pankin tiedotteen mukaan antanut S-pankille huomautuksen kevään 2022 tunnistuspalveluskandaalista.
Tuolloin ohjelmointivirheen takia ulkopuoliset ihmiset ja myös rikolliset pääsivät monen kuukauden ajan pankin joidenkin asiakkaiden tileille. Tapaus vaikutti pariinsataan ihmiseen.
Alaikäinen nuorukainen oli löytänyt tunnistuspalvelusta haavoittuvuuden ja varoittanut siitä ensin pankkia. S-pankki ei ollut kuitenkaan reagoinut saamaansa vinkkiin, ja poika oli kavereineen alkanut siirrellä asiakkaiden rahoja omaan käyttöönsä. Myös joukko muita rikollisia hyödynsi aukkoa kevään ja kesän 2022 aikana, tienaten 1,3 miljoonaa euroa, ennen kuin pankki alkoi reagoida asiaan.
Tätä viranomaiset pitävät raskaana virheenä ja vatulointina. Osa tekijöistä saatiin kiinni saman kesän aikana, mutta rahojen takaisinsaantia pidetään epätodennäköisenä.
HUOMAUTUKSEN lisäksi tietosuojaviranomaiset määräsivät pankille nyt myös 1,8 miljoonan euron seuraamusmaksun.
Jo keväällä Finanssivalvonta rapsaisi S-pankille samoista vuoden 2022 laiminlyönneistä poikkeuksellisen suuret, 7,7 miljoonan euron sakot. Pankki kertoi kuitenkin elokuussa medialle valittaneensa sakoista hallinto-oikeuteen. S-pankin mielestä rahalaitoksen toimintamallit olivat olleet riittävän hyvässä kunnossa, ja rangaistus oli siihen nähden liian ankara.
Lisää aiheesta
Uusimpaan varoitukseensa S-pankki asennoituu ainakin julkisesti vähän nöyremmin.
– S-Pankki suhtautuu tietosuojaviranomaisen päätökseen vakavasti. S-Pankki perehtyy tietosuojaviranomaisen päätökseen ja arvioi mahdollisia jatkotoimia, pankki kertoo tiedotteessaan.
Pankki korostaa myös korvanneensa jo kaikki asiakkaiden kärsimät välittömät vahingot, ja lupaa kehittävänsä toimintaansa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
7.8.2023 12:35
S-Pankin asiakkaita huijanneelle miehelle 5 vuoden vankeustuomio