Politiikka
1.8.2025 05:57 ・ Päivitetty: 1.8.2025 05:58
Saamelaiskäräjälain muutos astuu voimaan tänään
Saamelaiskäräjälain muutos astuu voimaan tänään eduskunnan hyväksyttyä lainmuutokset kesäkuussa.
Laista poistettiin niin sanottu lappalaispykälä, jonka myötä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon eli äänestäjäksi tai edustajaksi on voinut päästä ihmisiä, joita saamelaisyhteisö ei tunnista jäsenikseen.
Saamelaiset ovat vaatineet muutosta vuosikymmeniä, ja sitä yritettiin saada aikaan neljällä hallituskaudella. Saamelaiskäräjät oli tyytyväinen nyt hyväksyttyyn muutokseen, vaikka esitys muuttuikin hieman eduskuntakäsittelyn aikana.
Suomi on saanut YK:n ihmisoikeuskomitealta ja YK:n rotusyrjinnän vastaiselta komitealta langettavia ratkaisuja saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymistä koskevissa asioissa.
Saamelaiskäräjien hallituksen kaikki jäsenet valittivat Saamen kansan itsemääräämisoikeuden loukkauksesta YK:n ihmisoikeuskomitealle, kun korkein hallinto-oikeus kumosi vuoden 2023 saamelaiskäräjävaalien tuloksen ja määräsi uusintavaalit. KHO:n viime vuoden maaliskuussa antaman päätöksen mukaan vaaliluettelosta oli puuttunut kymmeniä äänioikeutettuja.
Hallitus kuitenkin perui valituksensa saamelaiskäräjälain muutoksen vuoksi.
Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa tunnustettu alkuperäiskansa. Saamelaisten alkuperäiskansa-asema on vahvistettu Suomen perustuslaissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.