Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Saarikko: ”Ei liity suurempaa suunnitelmaa jatkaa tällaisella toimintalinjalla”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Pääministeri Sanna Marin (sd.) antoi eilen ymmärtää keskustan horjuttaneen luottamusta hallituksen sisällä. Keskusta lipesi hallituksen joukoista, kun ympäristövaliokunta antoi lausuntonsa luonnonsuojelulaista.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Tilannetta on määrä käsitellä näillä näkymin ensi viikolla hallituksen johtoviisikossa.

– Luonnonsuojelulaki ja siihen tehdyt pykälien muutokset omaisuuden suojaa koskien on tietenkin yksittäinen poikkeuksellinen tilanne hallituspuolueiden sisällä. Asia on kuitenkin tärkeä meille ja uskomme, että laista tuli näin kokonaisuudessaan parempi. Meille tämä toimintatapa liittyi asiaan ja arvoihimme. Se ei ollut viesti halustamme toimia hallituksessa tai sen toimintakyvystä, valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi tänään medialle eduskunnassa ennen keskustan ryhmäkokousta.

Saarikko jatkoi, että pääministerillä on oikeus sanoihinsa sanoihinsa ja omaan tilannearvioonsa. Hän kuitenkin toivoi, että luonnonsuojelulaki laitettaisiin omaan kontekstiinsa: hallitus on antanut noin 900 esitystä ja kulkenut isojen kriisien läpi yhdessä suomalaisten kanssa.

– Toivon, että tämä asettuu mittasuhteisiin, vaikka keskustan toimintatapa poikkeuksellinen olikin ja sen tietysti myönnän.

Pääministeri Sanna Marin on virkamatkalla ja myös Saarikolla on ensi viikolla valtiovarainministerien EU-kokous, jonne hän joutuu lähtemään varhain maanantaiaamuna.

– Uskon, että pääministeri kutsuu meidät koolle heti kun se vain on aikataulujen puolesta on mahdollista.

– Olen aina valmis tulemaan paikalle, kun pääministeri hallituksen johdon kutsuu koolle.

SAARIKOLTA kysyttiin myös, oliko irtiotto luonnonsuojelulaista keskustan viimeinen irtiotto hallituksen yhdessä sopimista laeista.

– Eduskunnassa on todellakin valtava työmäärä vielä jäljellä hallituskausien viimeisille kuukausille. Tätä valittua toimintatapaa ei tehty periaatteellisista syistä tai tietoisesti vasten hallituskumppaneita, vaan liittyi asiaan, näkemyksiimme luonnonsuojelulain hyväksyttävyyden lisäämisestä ja lain tulkinnanvaraisuuden vähentämisestä. Siitä ei ole tarkoitus tehdä laajempaa toimintatapaa keskustalle loppuvaalikauden ajaksi.

Saarikko totesi myös, ettei tämä yksittäinen asia johtaisi laajempaan toimintatapaan ja asialliset asiat voivat edetä.

– Tähän ei liity suurempaa suunnitelmaa jatkaa tällaisella toimintalinjalla. Se ei ole itsetarkoitus.

Luonnonsuojelulaissa keskustan kanta ei enää Saarikon mukaan muutu, vaan siinä puolue on näkemyksensä valinnut. Viisikon keskustelussa ei voida siis tämän varaan laskea.

– Tuon keskustelun lopputulemana ei ole se, että keskusta tässä asiassa vaihtaisi näkemystään. Mutta tietenkin uskon, että on halua keskustella hallituksen toiminnasta yleisemmin ottaen. Kukaanhan ei ole synnitön tämän syksyn osalta siihen, miten asiat ovat joidenkin lakihankkeiden osalta edenneet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE