Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saarikko: “Yhden puolueen hegemonia ei ole demokratiassa pidemmän päälle kovin vahva tila”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Keskustan puoluekokous on alkanut Jyväskylässä. Avauspuheen piti puolueen väistyvä puheenjohtaja Annika Saarikko.

Demokraatti

Demokraatti

Puheensa alkupuoluella Saarikko palasi eurovaalien tunnelmaan.

– Keskusta piti asemansa yllätyksellisessä vaalissa. Vähintään kaksi paikkaa oli tavoitteemme ja siinä onnistuimme, Saarikko summasi.

– Vaikka meillekin vaalin tulos jättää paljon pohdiskeltavaa etenkin eteläisen Suomen väkirikkaimpien alueiden osalta heikkona kannatuksena, on kokonaistuloksessa lupa nähdä myös valonpilkahduksia. Pidemmän päälle näihin lukemiin ei kuitenkaan kannata tyytyä. Mutta näissä olosuhteissa kahdella europarlamentaarikolla saatiin riittävän kovaa maata jalkojen alle, hän jatkoi.

– Kaikkiaan vaalin tulos puolueiden välillä myös muistutti siitä – lempilauseestani – että politiikassa päivät tulevat peräkkäin. Osat vaihtuvat ja tappiot sekä voitot kuuluvat lajin luonteeseen. Ja kyllä – vaalilla on vaikutuksensa myös kotimaan politiikkaan. Siitä olen varma.

HUOMENNA, kun Saarikon kausi puheenjohtajana päättyy, hän aikoo ruotia laajemmin ajankohtaiskatsauksessaan mennyttä ja katsoa tulevaan.

– Kaikkineen kokous kääntää katseensa vahvasti jo kohti tulevaa – ja ennen kaikkea ensi kevään kunta- ja aluevaaleja, joita varten me lähipalvelujen puolustajat jo täällä Jyväskylässä hyväksymme poliittiset tärkeimmät tavoitteemme noihin vaaleihin, Saarikko sanoi.

Samaan aikaan kuin keskustan puoluekokous on koolla, Tampereella kokoustavat kokoomuslaiset ja Helsingissä RKP.

Kokoomuksesta Saarikko totesi, että EU-vaalin myötä puolueen vaikutusvalta ja värisuora suomalaiseen politiikkaan on
kiistaton – jopa aukoton. Erityisesti tämä koskee kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspoliittista johtajuutta.

– Kansa ei äänestä väärin. Sen haluan alleviivata. Mutta silti on hyvä hahmottaa, että yhden puolueen hegemonia ei kuitenkaan ole demokratiassa pidemmän päälle kovin vahva tila. Siksi meidän pitää rohkeasti haastaa kokoomuksen yksinvalta sitä paremmalla vaihtoehdolla. Ei suunsoitolla, ei vastustamisella vaan paremmalla vaihtoehdolla. Keskustan pitää tarjota suomalaisille oikeudenmukaisempaa politiikkaa ja paljon ehyempää Suomea verrattuna siihen mitä pääministeripuolue suomalaisille nyt tarjoaa. Politiikkaa, joka nojaa ahkeruuteen ja työhön, mutta joka koetaan
inhimilliseksi ja on inhimillistä. Politiikkaa, joka on koko maan kannalta reilu eikä perustu vain keskittämiseen. Petterin putiikissa tätä linjaa ei ole tarjolla, Saarikko sanoi.

– Kysyn sinulta keskisuomalainen pienyrittäjä: Oletko tyytyväinen historiallisiin korkeisiin ja ennätysnopeasti toimeenpantaviin arvonlisäverokorotuksiin? Huolestuttaako Sinuakin se, että toteutuuko sittenkään lopulta paikallinen sopiminen, jota olemme vuosikymmeniä odottaneet? Vai paloivatko kaikki paukut kevään lakkolakiriidoissa suurteollisuuden hyväksi? hän jatkoi.

SAARIKKO kiritti kokoomusta paitsi pienyrittäjien asemasta myös aluepolitiikkaan ja koulutukseen liittyvistä asioista. Hän piti esillä myös Itä-Suomen kehittämistä.

– Kaksi vuotta sitten puoluekokouksessamme tein ehdotuksen itäisen Suomen erityistalousalueesta. Muistatteko tämän, kokoomuslaiset? Näimme jo silloin että itäinen alue tarvitsee erityistä huomiointia ja tulevaisuususkoa. Tänä keväänä suomalainen elinkeinoelämä päätyi kannattamaan samansuuntaista ehdotusta. Ihmettelen kokoomuksen jääräpäistä kuuroutua erityistalousalueen monesta Euroopan maasta tutulle idealle – kun edes vetoomus elinkeinoelämästä ei saa
vipinää teihin niin mikä sitten?

Saarikon mukaan suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon on murenemassa.

– Kovan oikeiston politiikassa tämä hyvinvointiyhteiskunnan ydin on romutettavien asioiden listalla, hän syytti hallitusta.

– Elämäntyönsä Suomelle antaneella ja ikänsä veroja maksaneella eläkeläisellä on oikeus arvokkaaseen vanhenemiseen hyvän hoivan äärellä. En myöskään hyväksy sitä, että kotikuntien terveysasemat ovat lahtauslistalla.

– En saata ymmärtää, että juuri nyt meinataan myydä valtion omaisuutta, jotta saadaan paremmat Kela-korvaukset hyväosaisten yksityislääkärikäynteihin, mutta minkäänlaista tulevaisuuden toivoa ei haluta luoda sille, että tavallinen ihminen saisi säällisen kohtelun julkisissa palveluissa. Päinvastoin, näistä julkisista palveluista, hoitajista ja lääkäreistä, Orpon kokoomus tukipuolueineen leikkaa miljardeja euroja pois.

SAARIKKO huomioi puheensa päätteeksi sen, että entinen keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen sai hiljattain valtioneuvoksen arvonimen.

– Uskon, että jaatte kaikki arvioni siitä, että Matin ura hakee vertaistaan. Arvonimi on ansaittu. Matti on piirtänyt puumerkkinsä paitsi Suomen historiaan myös tähän meille kaikille rakkaaseen puolueeseen.

– Toistaiseksi viimeisimpänä poliittiseen historiaan piirtyvänä urasi vaiheena haluan nostaa erikseen esiin tavan, jolla luotsasit puhemiehenä eduskunnan läpi Nato-jäsenyysprosessin. Karikot kiertäen, eleettömästi, eri tahot sitouttaen, mutta määrätietoisesti.

Saarikko arvioi, että yksi syy Vanhasen pitkään ja kiiteltyyn uraan on se, että hän on uskollinen itselleen.

– Aatteellinen ajattelusi on vuosikymmenten läpi ollut kirkasta, rohkeaa ja omintakeista. Siinä on aina ollut selkeä näky siitä, millaista Suomea rakennat. Ihmisille, jotka tervehtivät naapuriaan ja siivoavat oman pihansa.

– Muistutat esimerkilläsi, että jaksaakseen politiikassa on oltava suurempia hyveitä kuin oikeassa oleminen tai oman uran edistäminen. Olet saanut osasi politiikan nurjasta puolesta, noin lievästi sanottuna. Olet myös kyennyt muuttamaan
tarvittaessa mielipiteitäsi faktojen muututtua, mutta poliittinen kompassisi on pysynyt vakaana. Olet säilyttänyt sielusi tässä vaikeassa lajissa. Pitkänä miehenä olet osannut katsoa kauas. Ja silti olet edelleen se sama
tulisieluinen pragmaatikko, joka aikoinaan lähti Espoosta nuorisovaltuustoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE