Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saarikkoa tuurannut Honkonen hyökkäsi lehmävertauksella Orpon kimppuun: “Haluaako kokoomus viedä lehmän edestä nyt heinät?”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen Suomen Kuntaliiton järjestämässä kuntapolitiikan paneelissa Helsingissä.

Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sijaisti tänään Suomen Kuntaliiton järjestämässä kuntapolitiikan paneelissa puolueensa sairastunutta puheenjohtajaa Annika Saarikkoa.

Demokraatti

Demokraatti

Honkonen puolusti voimakkaasti hallituksen elvyttävää politiikkaa paneelissa.

Hän painotti, että taloudellinen kriisi, josta Honkosen mukaan olemme hyvin toipuneet ja josta Suomi on muihin maihin verrattuna vähän kärsinyt, on terveydellinen kriisi.

– Se on hyvin erilainen taloudellinen kriisi kuin vaikkapa finanssikriisi oli kymmenen vuotta sitten. Sen takia nämä toimenpiteetkin pitää mitoittaa sillä tavalla, että ne sopivat tähän tilanteeseen, missä nyt eletään.

Honkonen viittasi talouden ennusteisiin. Hänen mukaansa talous ei ole vielä täydessä potentiaalissa, vaikka kasvu on kova ja työllisyysaste on noussut korkealle tasolle.

– Kasvu ei ole vielä sillä tasolla, mitä meidän potentiaali voisi olla. Sen takia tämä lievästi elvyttävä budjetti on perusteltu tässä tilanteessa, jotta saataisiin tästä koneesta vielä enemmän irti.

Honkosen mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on perussuomalaiset peesissään esiintynyt tuomiopäivän profeettana.

Lisää aiheesta

– Pitäisikö nyt sitten alkaa leikkaamaan, se on se kysymys? Haluaako kokoomus, että nyt aletaan leikkaamaan? Olen huomannut, että kokoomuksen vaihtoehtobudjeteissa velkaa on otettu saman verran kuin hallitus on tehnyt, Honkonen sanoi Orpo todetessa väliin “ettei pidä paikkaansa”.

– Tämä on se kysymys, mitkä ne teidän toimenpiteet siis oikein olisivat? Honkonen jatkoi.

Honkonen sanoi, että jos nyt lähdetään leikkaamaan, “se on sama kuin lehmä olisi justiin saatu hyvään maitoon ja sitten viedään heinät edestä niin että se ehtyy se maidon tulo”.

– Tällaista kansanomaista vertausta käyttäisin tässä. Haluaako kokoomus viedä lehmän edestä nyt heinät pois, jotta talouden moottori hyytyy vai pitääkö meidän ottaa siitä se kaikki potentiaali irti niin kuin me keskustassa haluamme?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE