Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Saattavat johtaa suureen määrään turhia työhakemuksia” – Yrittäjäjärjestö varoittaa riskeistä

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen (kuvassa) arvioi, että työttömyysturvalakiin esitetyt muutokset saattaisivat johtaa suureen määrään turhia työhakemuksia.

Hänen mukaansa on todellinen riski, että yrittäjä hakee työntekijää muuta kautta kuin työvoimatoimistosta, jos sitä kautta tulisi paljon hakemuksia, joita ei voi edes harkita.

Hallituksen tuore esitysluonnos muuttaisi työnhakua siten, että työttömän olisi haettava kolmen kuukauden aikana vähintään 12:ta työpaikkaa karenssin uhalla.

Yrittäjien toimitusjohtaja näkee esityksessä kuitenkin myös hyviä piirteitä, kuten liikkumisavustuksen osa-aikatyöhön.

– Mukana on tervetulleita elementtejä, esimerkiksi kannustaminen yrittäjyyteen ja työttömän aktivointi. Hallituksen esitys ei ehkä ole niin dramaattinen kuin viime päivien keskustelusta voisi päätellä, Pentikäinen sanoo.

On todellinen riski, että yrittäjä hakee työntekijää muuta kautta kuin työvoimatoimistosta.

Hallitus tähtää muun muassa työttömyysetuuden vastikkeellisuuden lisäämiseen.

Lisää aiheesta

– Tarkoitus on ohjata työnhakijoita hakemaan töitä aktiivisesti ja omatoimisesti sekä parantamaan omia edellytyksiään työllistyä. Maakunnat saisivat valita nykyistä vapaammin tavan, jolla ne sopivat työttömien kanssa heille sopivista palveluista, työministeri Jari Lindström (ps.) kertoo.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE