Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Sähkölinjat ovat koituneet uhanalaisten siivekkäiden kohtaloksi – energiayhtiö haastettiin oikeuteen lintujen tappamisesta

iStock
Kottaraisia levähtämässä sähkölinjoilla. Kuvituskuva.

Espanjassa energiayhtiö Endesaa syytetään satojen lintujen tappamisesta sähkölinjoilla, joita ei ole riittävästi suojattu. Syyttäjien mukaan yli 250 lintua on kuollut vuosien 2018–2020 välisenä aikana Osonan alueella Barcelonan pohjoispuolella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kuolleiden lintujen joukossa oli runsaasti uhanalaisia lajeja.

Linnut kuolevat sähköiskuun, jos ne koskettavat kahta sähköjohtoa samaan aikaan tai koskevat samaan aikaan johtoon ja sitä kannattavaan pylvääseen.

Syytteen mukaan Endesa on jättänyt johdot riittävästi suojaamatta ja syyllistynyt näin tahalliseen piittaamattomuuteen, vaikka sen velvollisuus on suojella luontoa ja eläimiä vahingoilta.

Endesan edustajaa ei tavoitettu kommentoimaan syytettä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Heikki Sihto

Politiikka
14.4.2021
Paavo Lipponen lataa kokoomuksesta Demokraatille: ”Kuin joukko peräkammarin poikia, peesaa perussuomalaisia, ajaa halpaa populismia”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE