Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

23.8.2022 14:24 ・ Päivitetty: 23.8.2022 14:24

Sähkön hintahuipun arvioidaan olevan huomenna maltillisempi – hinta on silti erittäin korkea

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Sähkön hinnan odotetaan nousevan tänään kello 20 arvonlisäverottomana vajaaseen 75 senttiin kilowattitunnilta, ilmenee sahko.tk-sivustolta. Huomenna pörssisähkön hintahuipun arvioidaan olevan hieman maltillisempi, runsaat 57 senttiä. Huomisenkin hinta on silti edelleen erittäin korkea.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kesän korkein hinta nähtiin 8. elokuuta, jolloin pörssisähkö maksoi 83 senttiä. Viime joulukuussa hinnat olivat tätäkin korkeammalla, ja kaikkien aikojen hintahuippu osui talveen 2009-2010.

Viime päivien korkeat hinnat näkyvät myös yöllä, jolloin hinnat ovat tavallisesti murto-osa päivän hinnoista. Ensi yönä sähkön odotetaan maksavan alimmillaan noin 16 senttiä kilowattitunnilta, kun tavallisesti hinta on vain muutamia senttejä tai jopa alle sentin.

Pörssisähkön hinnan vaikutus kuluttajahintoihin riippuu siitä, onko sopimus sidottu suoraan pörssisähkön hintaan vai onko se määräaikainen tai toistaiseksi jatkuva. Pörssisähköön sidotuissa sopimuksissa hinnan nousu iskee välittömästi kuluttajan kukkaroon, mutta muissa sopimustyypeissä vaikutus tulee viiveellä.

Sähkön kuluttajahinnat ovat muutenkin monimutkainen kokonaisuus, sillä sähkölasku muodostuu itse sähkön hinnasta, arvonlisäverosta, sähköverosta, siirtohinnasta sekä sähköyhtiön marginaalista.

SÄHKÖN HINTAA nostaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Venäjä on supistanut kaasutoimituksia Keski-Eurooppaan, mikä on nostanut maakaasun hintaa jyrkästi. Erityisesti Saksassa kaasua käytetään paljon sähköntuotannossa. Keski-Euroopan hinnat vaikuttavat sähkön hintaan Suomessakin.

Pohjoismaissa sähkön hintaan vaikuttaa myös se, että Norjan ja Ruotsin vesialtaat ovat poikkeuksellisen alhaalla, mikä rajoittaa sähkön tuotantoa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU