Työnantajan ja työntekijän tekemien rötösten välillä on epäsuhta, jota on palkansaajakeskusjärjestö SAK:n juristin Paula Ilveskiven mukaan vaikea perustella oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Jos työntekijä varastaa työnantajalta, se voi johtaa rikosvastuuseen, työsuhteen päättymiseen ja vahingonkovauksiin.

– Jos työnantaja jättää maksamatta työntekijälle tämän ansaitseman palkan tai osan siitä – tietoisesti, järjestelmällisesti ja taloudellista hyötyä tavoitellen – on liian usein seurauksena korkeintaan vaatimus maksaa saatava jälkikäteen, jos sitäkään, Ilveskivi kuvaili tilannetta SAK:n järjestämässä seminaarissa tiistaina.

Alipalkkauksen kriminalisointi olisi SAK:n mukaan tärkeää työperäisen hyväksikäytön ja työmarkkinarikollisuuden kitkemiseksi. Ilveskiven mukaan olennaista olisi myös varmistaa, että oikeusturvan tosiasialliseen saatavuuteen kiinnitetään huomiota.

– Juuri tämä on yksi keskeisistä ongelmista, kun vakava työntekijän hyväksikäyttö pelkistyy pelkäksi palkkasaatavaksi. Ilmiön todellinen vakavuus jää tunnistamatta.

Ilveskivi muistutti, että työmarkkinarikollisuudessa häviäjiä eivät ole vain uhrit. Kun palkkoja maksetaan alle työehtosopimusten tai kohtuullisen vähimmäistason, yhteiskunta menettää verotuloja. Työmarkkinarikollisuus myös vääristää yritysten välistä kilpailua.

– Rehellisesti ja lainmukaisesti toimivat yritykset ja työnantajat joutuvat kohtuuttomaan asemaan, kun markkinoilla toimii tahoja, jotka hakevat kilpailuetua työntekijöiden oikeuksia polkemalla.

ASIANTUNTIJALAUSUNNON SAK:lle kirjoittaneen Niklas Bruunin mukaan argumentit, joilla alipalkkauksen kriminalisointia vastustetaan, eivät ole kestäviä ja perusteltuja. Hänen lausuntonsa mukaan alipalkkauksen kriminalisointi on mahdollista Suomessa. Bruunin mukaan työperäisen hyväksikäytön sääntelyä kehittäessä olisi syytä valmistella myös palkkavarkautta koskeva sääntely.

Bruunin mukaan tilastoista ja työsuojeluviranomaisten selvityksistä saa hyvän kuvan tilanteesta. Oikeusministeriön työryhmämietinnössä viime vuodelta kerrottiin, että yli puolessa työsuojeluviranomaisen tarkastamista yrityksistä oli puutteita palkkauksessa. Tarkastuksia tehtiin viime vuonna yhteensä 2200.

– Peruspalkka oli liian pieni, lisiä ei maksettu tai ne olivat liian pieniä, työaika-asiakirjoja ei tehty asianmukaisesti ja niin edelleen. Tämä on liiketoimintamalli monella yrityksellä, erityisesti niillä, jotka käyttävät ulkomaista työvoimaa, Bruun kuvaili seminaarissa.

Eduskunnassa parhaillaan käsittelyssä oleva hallituksen esitys työperäistä hyväksikäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi kuvaa Bruunin mukaan keskeiset ongelmat hyvin. Siinä käy ilmi, että ongelma on rakenteellinen ja laajamittainen. Esityksessä kommentoidaan myös alipalkkauksen kriminalisointia ja Norjan mallia.

– Siinä todetaan, että Norjan malli olisi sikäli hyvä, että rangaistavuus ei edellyttäisi esimerkiksi työntekijän ymmärtämättömyyden hyväksikäyttämistä, vaan palkan maksamatta jättäminen sellaisenaan olisi rangaistavaa.

Hallituksen esityksessä kuitenkin huomautetaan, että rangaistavan menettelyn sisällön tulisi lähtökohtaisesti ilmetä laintasoisesta säännöksestä. Suomessa palkkojen määräytyminen perustuu työehtosopimusjärjestelmään, esityksessä nostetaan esiin.

– Esityksen mukaan tämä on liian epämääräistä, jotta voitaisiin rikosoikeudellisesti säätää rangaistuksia ja tämä johtaisi siihen, että tulkintaerimielisyyksistä tulisi rikosasioita. Esityksen ratkaisevin toteamus on, että tämä ei sisältynyt hallitusohjelman tavoitteisiin, joten senkin vuoksi tätä ei ole otettu työkalupakettiin.

Emeritus professori Niklas Bruunin mukaan Suomi voisi ottaa mallia Norjasta, jossa oikeusjärjestelmä on samanlainen kuin Suomessa. Mikä toimi siellä, voi toimia myös täällä.

BRUUNIN mukaan oikeusministeriö on katsonut, että alipalkkauksen kriminalisointi edellyttäisi painavaa yhteiskunnallista tarvetta ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävää perustetta. Oikeusministeriön mukaan tämä puuttuu, Bruun on toista mieltä.

– Ministeriössä on pohdttu vain sitä, mitä pakkotyöstä on säädetty esimerkiksi kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimuksissa. Meillä on kuitenkin muitakin kansainvälisiä sopimuksia, joissa nimenomaan on säädetty ja sovittu oikeudesta palkkaukseen.

Bruun nostaa esiin YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksen ja Euroopan sosiaalisen peruskirjan. Kummassakin linjataan oikeudesta työhön ja tyydyttävän elintason turvaavaan palkkaan.

– Oikeus kohtuulliseen palkkaan on siis ihan selvästi perusoikeusjärjestelmässä turvattu perusoikeus, joten mielestäni alipalkkauksen kriminalisointiin on perusoikeusjärjestelmän kannalta perusteet.

Bruun tyrmää myös huomiot siitä, että Suomen laissa ei ole säädetty vähimmäispalkasta. Sillä ei ole Bruunin mukaan merkitystä, koska tietty tuntipalkka ei voi olla ainoa alipalkkausta osoittava kriteeri. Alipalkkaus kun voi olla myös sitä, että erilaiset lisät – ylityöt, sunnuntaikorvaukset, työmatkakorvaukset ynnä muut – jäävät maksamatta.

Bruun huomauttaa myös, että Suomessa palkat määräytyvät työehtosopimusten ja järjestäytymättömässä kentässä yleissitovan työehtosopimuksen mukaan. Yleissitovien työehtosopimusten tiedot ovat hyvin löydettävissä, joten tietyn alan alipalkkauksen määrittely ilman lakikirjausta ei ole mahdotonta.

– Minulla on sellainen kuva, että ehkä tätä argumenttia käyttäneet rikosoikeuden tuntijat eivät oikein tunne miten tämä yleissitovuusjärjestelmä toimii. Se on todella avoin, julkinen ja vähimmäispalkat ovat sieltä löydettävissä.

BRUUN pitää relevanttina argumenttina huolta siitä, että työehtosopimuksen tulkintaerimielisyyksistä tulisi rikosoikeudellisia asioita. Norjan lainsäädännössä tämä ongelma on Bruunin mukaan kuitenkin ratkaistu hyvin.

Palkkavarkaudesta on Norjassa kyse silloin, jos henkilö kohtuuttomin perustein ja tahallisesti oman tai toisen hyödyksi laiminlyö velvollisuutta maksaa palkkaa, lomapalkkaa tai muita korvauksia, joihin työntekijä on oikeutettu sopimuksen tai lain mukaan.

– Norjassa sekä työnantajien keskusjärjestö NHO että asianajajien etujärjestö toivat lainvalmistelun aikana esille huolen siitä, että sellaiset työnantajat, jotka hyvässä uskossa tulkitsevat lakia tai sopimuksia virheellisesti, joutuisivat rikosvastuuseen, Bruun kirjoittaa lausunnossaan.

– Sen vuoksi Norjan lakiin lisättiin määre ”otillbörligt” eli ”kohtuuttomin perustein”. Tämä tarkoittaa, että voi jopa olla tilanteita, jossa työnantaja tahallaan hyötymistarkoituksessa jättää palkan maksamatta, mutta ei tee sitä kohtuuttomin perustein, hän jatkaa.

Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi sellainen, että taloudellisissa vaikeuksissa oleva työnantaja joutuu valitsemaan, maksaako alihankkijan laskun eräpäivänä vai työntekijän palkan alihankkijan sopimukseen liittyvän merkittävän viivästyssakon uhalla.

– Työnantaja ehkä tahallisesti jättää työntekijän palkan maksamatta. Hän tekee sen tahallisesti ja tietoisesti, mutta ei kohtuuttomin perustein, koska tähän on muu peruste kuin pelkkä taloudellinen hyötymistarkoitus työntekijän kustannuksella. Tällaisessa tilanteessa työntekijä voi toteuttaa oikeutensa siviiliprosessissa, kyse ei siis olisi rikoksesta.

Hanna Kjemprud työskentelee järjestössä, joka kerää tietoa työperäisestä rikollisuudesta Oslossa ja sen lähiseudulla.

NORJAN käytännön kokemuksista vuonna 2022 voimaan tulleen lakiuudistuksen jälkeen seminaarissa kertoi Hanna Kjemprud. Hän työskentelee työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen yhteisessä Fair Play Bygg -organisaatiossa. Valtakunnallisesti toimiva Fair Play Bygg kerää tietoa työperäisestä rikollisuudesta ja ongelmallisista olosuhteista rakennusalalla.

– Saamme vihjeitä myös muilta toimialoilta. Otamme kaikki tapaukset käsittelyyn, mutta rakennusala on pääfokuksemme. Muilta toimialoilta tulevissa tapauksissakin on kuitenkin suhteellisen helppoa löytää yhteyksiä rakennusalaan – esimerkiksi kuljetus- tai siivousala ovat tällaisia.

Kjemprud työskentelee kahden kollegansa kanssa Fair Play Byggin Oslon ja sen lähiseudun toimipisteessä. He saavat tietoa työperäisestä rikollisuudesta useista lähteistä, mutta useimmiten työntekijät ovat heihin yhteydessä ja kertovat saamatta jääneistä palkoista ja muista ongelmista. Kjemprud kollegoineen tutkivat tapauksia tarkemmin.

Kjemprudin esityksestä syntyy mielikuva salapoliisityöstä. He käyvät tekemässä tarkastuksia rakennuksilla, tarkistavat yritysten ilmoittamia osoitteita varmistaakseen, että siellä todella on yritys, eikä vain postilaatikko, he ottavat kuvia ja kokoavat itse keräämänsä ja työntekijöiltä saamansa materiaalin yhteen. Kaikki kerätty aineisto toimitetaan poliisille.

– Teemme tiivistä yhteistyötä lakimiesten ja muiden organisaatioiden kanssa, jotka voivat auttaa työntekijöitä. Emme siis itse käsittele esimerkiksi palkkasaatavia, vaan ohjaamme työntekijät avun piiriin ja neuvomme, miten edetä heidän tapauksessaan.

Fair Play Bygg Oslo on tehnyt poliisille 265 ilmoitusta palkkavarkaudesta sen jälkeen, kun siitä säädettiin laissa. Viime vuonna ilmoituksia tehtiin 72.

KJEMPRUD kertoi seminaarissa Norjan poliisin osana toimivan analyysikeskuksen raportista vuodelta 2024. Siinä tarkasteltiin, miten laki oli toiminut sen voimaantulon jälkeen.

– He tekivät monia havaintoja, jotka vastaavat omiamme. Enimmäkseen uhreina ovat ulkomaiset työntekijät, joilla on puutteellinen kielitaito ja lähes olemattomat verkostot Norjassa. Heillä ei ole juurikaan tietoa Norjan laista tai oikeuksistaan, mikä tekee heistä erityisen haavoittuvia hyväksikäytölle.

Kjemprud kertoi myös esimerkkejä tapauksista, jotka ovat päätyneet poliisin tutkintaan ja edenneet oikeuteen. Kokonaisuudessaan niitä on vielä vähän, sillä moni tapaus sivuutetaan, eivätkä ne etene. Siksi lain vaikutuksia on vielä hankala kunnolla arvioida. Kjemprud uskoo, että tapausten etenemisessä kyse on poliisin prioriteeteista.

– Työntekijät kokevat, etteivät he saa riittävää apua ja ohjausta poliisilta tai työsuojeluviranomaisilta. Monet meihin yhteyttä ottavat työntekijät ovat yrittäneet kääntyä poliisin puoleen ja kun he eivät saa apua, he menettävät luottamuksensa. Mainitsemani analyysikeskuksen raportti vahvistaa myös tämän.

– Mielestäni on outoa, että vuonna 2025 poliisi julkaisi analyysin kohtaamistaan uhkakuvista ja nimesi palkkavarkauden yhdeksi suurimmista uhista, mutta silti sitä ei edelleenkään priorisoida.

Raportin mukaan palkkavarkauksia oletetaan tapahtuvan eniten rakennusalalla, kuljetusalalla sekä majoitus- ja ravitsemisalalla. Ilmoitusten kohteena on tyypillisesti yrityksen toimitusjohtaja tai omistaja.

– Tutkimuksessa selvisi, että hieman yli puolet näistä työnantajista on ollut poliisin kanssa tekemisissä jonkinlaisen rikollisuuden vuoksi jo aiemmin. Merkittävä määrä työnantajista on siis sekaantunut muuhun rikollisuuteen. Tämä on myös meidän kokemuksemme: työelämän rikollisuus liittyy yleensä johonkin muuhun rikollisuuden muotoon.

Kjemprud kertookin, että yksi ongelma tapausten etenemisessä on työntekijöiden pelko. Hän kertoo esimerkiksi tapauksesta, jossa osa Fair Play Byggille ongelmista kertoneista työntekijöistä oli vetäytynyt oikeusjutusta, koska he pelkäsivät työnantajaansa. Törkeästä palkkavarkaudesta lopulta vankeuteen tuomittu ja liiketoimintakieltoon asetettu mies myös oli tuomittu aikaisemmin muun muassa osallisuudesta murhaan.

KJEMPRUD pitää alipalkkauksen kriminalisointia tärkeänä, mutta hän painottaa, että se ei yksinään riitä. Työntekijöiden on voitava luottaa viranomaisiin, että asiat etenevät. Työntekijöiden tuen on myös oltava kunnossa, hän katsoo. Moni ulkomainen työntekijä asuu työnantajan järjestämässä majoituksessa. Monilla on myös terveysongelmia, joiden vuoksi oikeusprosessin läpikäyminen on vaikeaa.

– Olemme puhuneet ”exit-ohjelmasta”, jotta ihmisillä olisi jokin paikka, johon kääntyä.

Kjemprud kertoo esimerkiksi Sergiu Tincaburovin tapauksesta. Sergiu ja seitsemän muuta työntekijää olivat vastanneet työilmoitukseen Facebookissa ja he olivat tulleet Norjaan huhtikuussa. Kun Fair Play Byggin väki tapasi työntekijät elokuussa, he eivät olleet saaneet vielä lainkaan palkkaa.

– He olivat saaneet hieman rahaa perheiltään ja kotoa oli lähetetty ruokaa. Muuten he olivat selviytyneet poimimalla sieniä asuinpaikkansa läheltä. Perhe lähetti heille kotoa öljyä, jotta he voisivat säilöä sienet ja elää niillä.

– Kerran he yrittivät mennä poliisin puheille. He kävelivät useita tunteja poliisiasemalle, mutta heidät käännytettiin pois tai heidän asiansa sivuutettiin. He eivät saaneet edes raportoida rikoksesta, jonka kohteeksi he kokivat joutuneensa.
Suomen kannalta Kjemprudin mielestä mielenkiintoisin Norjasta otettava oppi on se, kuinka vaikeaa tahallisuuden ja säännösten vastaisuuden osoittaminen voi olla.

– Haasteena on muun muassa työsuhteen ehtojen ja ja työtuntien dokumentoinnin puute. Monilla luoksemme tulevilla ihmisillä on tarvittavat paperit, mutta on myös niitä, joilla ei ole sopimuksia. Heillä ei ole esittää mitään muuta kuin oma sanansa.

– Mainitsemassani Sergiun tapauksessa työntekijät olivat ymmärtäneet, ettei kaikki ole kunnossa. Siksi he ottivat paljon valokuvia ja säästivät kaiken mahdollisen tiedon. Kaikki eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi tätä heti alussa, ja se voi tehdä asioista vaikeita.