Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK:n Eloranta kannustaa kikyä maaliin – ”Vaivalla ja huolella rakennettu”

SAK:n uusi puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja SAK:n edustajiston puheenjohtajaksi valittu Ann Selin ovat yhtä mieltä siitä, ettei kiky-paattia sovi nyt keikuttaa.

SAK:n tuore puheenjohtaja Jarkko Eloranta toivoo, että kilpailukykysopimus (kiky) saataisiin vihdoin maaliin loppuviikosta. Elorannan mukaan ratkaisu on tärkeä, sillä se on rätti, jolla pystyttäisiin pyyhkimään pöydältä kaikki ne hallituksen toimet, jotka uhkaisivat kikyn karahtaessa karille.

– Aika paljon näyttää olevan myös niitä, jotka toivovat, ettei tätä tehtäisi. Sieltä heidän tavoitelistaltaan ehkä nousee työmarkkinoille asioita, joita emme tänne haluaisi – liittyen vaikka paikalliseen sopimiseen ja tietysti hallituksen leikkauksiin. Ne olisivat meille myrkkyä, Eloranta sanoo.

Kokoomuksen lähestyvän puoluekokouksen alla politiikan kentillä on revitelty ajatuksella, että paikallinen sopiminen vielä viedään läpi toisin kuin ay-liike haluaa ja miten kilpailukykysopimukseen on kirjattu. Jatkossa SAK:n ylintä päätösvaltaa käyttävän uuden edustajiston puheenjohtajaksi valittu Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin sanoi tiedotustilaisuudessa, että nyt on väärä hetki revitellä – sovitusta on pidettävä nyt tiukasti kiinni. Eloranta on samaa mieltä.

– Ymmärrän, että kun on isoja kokouksia, puheet ovat vähän kovia, ja ovathan ne sitä täälläkin olleet, se kuuluu siihen retoriikkaan, mutta kovin korkealta tasolta ei pitäisi tämäntyyppisiä ukaaseja antaa, että tällä hallituskaudella vielä hoidetaan sitä ja tätä, Eloranta sanoo.

– Tämä on vaivalla ja huolella rakennettu pitkän prosessin tuloksena. Sopua kannattaa vaalia, hän jatkaa.

Kovin korkealta tasolta ei pitäisi tämäntyyppisiä ukaaseja antaa.

Vaivalla ja huolella rakennettiin myös uutta keskusjärjestöä, mutta hanke kaatui. Uusi keskusjärjestö -hankkeen puheenjohtajana toiminut Eloranta ei arvioi, lähdetäänkö joskus tulevaisuudessa uuteen ponnistukseen. Eloranta toivoo hankkeen sytyttäneen kipinän ja ajatuksen, että nyt saatiin aikaan asioita, jotka olisivat tulevaisuudessa tavoittelemisen arvoisia.

Lisää aiheesta

– Se oli liittojen hanke, ja jos jotain tulevaisuudessa tehdään, se on liittojen käsissä. Tietysti en keskusjärjestön puheenjohtajana halua sekaantua siihen, mitä liitot ajattelevat omasta tulevaisuudestaan, Eloranta sanoo.

– Kuitenkaan ne syyt, joiden vuoksi hankkeeseen lähdettiin, eivät ole mihinkään poistuneet. Siinä mielessä kannatan lämpimästi yhteisen rintaman rakentamista, yhteistyön tiivistämistä, hän jatkaa.

Me emme tienneet, kun UK-hanke aloitettiin, että ajaudutaan tällaiseen yhteiskunnalliseen ja työmarkkinapoliittiseen tilanteeseen.

Elorannan mielestä keskusjärjestöhanke ei kaatunut puoluepolitiikkaan, vaikka “liikaa poliittisutta” onkin väläytelty. Hän muistuttaa, että UK-hankkeessa käytiin hyvin tarkasti läpi, miten poliittinen moniarvoisuus ja riippumattomuus uudessa keskusjärjestössä toteutuisi, joten siitä ei ole voinut kiikastaa. Liittojen suhtautuminen kilpailukykysopimukseen kuitenkin saattoi Elorannan mukaan vaikuttaa – hankkeen jättäneet ehkä miettivät, miten kikystä päästään irti, kun keskusjärjestössä on sopimuksen hyväksyneitä.

– En usko, että yksikään liitto, jonka sopimuksen on hyväksynyt, haluaisi olla erityisesti tukemassa hallituspuolueita, joten argumentti ei ole kestävä, Eloranta sanoo.

– Aika, jona tätä tehtiin oli ehkä liian vaikea, mutta sitähän me emme tienneet, kun UK-hanke aloitettiin, että ajaudutaan tällaiseen yhteiskunnalliseen ja työmarkkinapoliittiseen tilanteeseen, hän jatkaa.

SAK:n puheenjohtajana Eloranta kannattaa liittojen lähentymistä. Parhaillaan pohdinnassa oleva teollisuusliittojen fuusio on hänen mielestään luonnollinen jatke aiemmille yhdistymisille.

– Se kuvastaa sitä, että meidän pitää koota voimia työn muutosten vuoksi ja myös siksi, että tarvitsemme vähän leveämmät hartiat tuottamaan niitä palveluita, joita jäsenet odottavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE