Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK:n Lyly ei usko liittojen pääsevän neuvotteluista helpolla – ”Kannattaa nyt olla hötkyilemättä”

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kertoi SAK:n hallituksen päätöksistä medialle aamupäivällä.

SAK hyväksyy alustavasti neuvottelutuloksen kilpailukykysopimuksesta ja lähettää sopimuksen liittojen soveltamisneuvotteluihin, kertoi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly medialle SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen.

Lyly muistutti SAK:n edellyttävän maan hallitukselta, että se osaltaan toimii kilpailukykysopimuksen mukaisesti.

SAK edellyttää pakkolakien poistoa, puolentoista miljardin euron veronkorotuksista luopumista sekä veronkevennyksien toteuttamista. Myös paikallisen sopimisen lakivalmistelussa on SAK:n mukaan edettävä jo sovitusti eli vahvistettava työehtosopimuksien merkitystä työpaikoilla sopimisessa.

– Yrityksiltä odotamme nyt vastuunkantoa investointeina ja valtiolta tukea niiden saamiseksi liikkeelle. Suomeen tarvitaan työllisyyttä ja julkisia investointeja, jotka poikivat yksityisiä investointeja. Vastuu tästä on yrityksillä ja valtiolla, Lyly sanoo.

Lopullisen hyväksyntänsä neuvottelutulokselle ja kilpailukykysopimukselle SAK antaa nähdessään sopimuksen kattavuuden ja sen, miten eri toimenpiteet ovat toteutumassa.

– Toivon, että tästä tulee kattava ratkaisu. Neuvottelut eivät minkään liiton osalta tule olemaan helppoja. Kannattaa nyt olla hötkyilemättä ja katsotaan touko-kesäkuun vaihteessa, miten ollaan menossa maaliin, Lyly sanoo.

SAK on edelleen valmis jatkamaan niin sanotun Suomen mallin valmistelua. Mallissa kansainväliselle kilpailulle alttiit alat määrittelisivät palkkatason. Lylyn mukaan SAK:lla ja EK:lla on ”pitkälti yhteinen näkemys” Suomen mallista.

Lisää aiheesta

– Luulen, että jos siltä pohjalta pystyisimme käymään neuvotteluja ja tekemään jatkovalmisteluja, siitä syntyisi ratkaisu, Lyly sanoi.


”80 prosenttia silti mukana”

Päätös kilpailukykysopimuksen siirtämisestä työntekijä- ja työnantajaliittojen neuvoteltavaksi syntyi SAK:n hallituksessa aamupäivällä äänin 14–5. Yksi äänesti tyhjää.

Kannan huonoa mieltä, etten saanut sellaista neuvottelutulosta aikaiseksi, että kaikki olisivat sen voineet hyväksyä.

Sopimuksen ulkopuolelle ovat ilmoittautuneet jättäytyvänsä Palvelualojen ammattiliitto PAM, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY, Elintarviketyöläisten Liitto SEL ja Rakennusliitto.

– Vaikka noin 40 prosenttia on sopimuksen ulkopuolella tässä lähtötilanteessa, tarkoittaa se silti, että suomalaisista palkansaajista – tai heitä edustavista liitoista – yli 80 prosenttia on lähdössä neuvottelemaan, Lyly muistutti.

Lyly kertoo olevansa huojentunut siitä, että neuvottelutulos hyväksyttiin. Häntä kuitenkin harmitti, että asiasta jouduttiin tekemään äänestyspäätös.

– Sillä tavalla kannan huonoa mieltä, etten saanut sellaista neuvottelutulosta aikaiseksi, että kaikki olisivat sen voineet hyväksyä, Lyly summasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE