Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

D-analyysit

Saksa muuttaa suuntaa – seuraako Suomi? EU voisi nyt osoittaa hyödyllisyytensä kriisiä sammuttavana palokuntana

Nora Vilva
Kolumnit

Pasi Kuoppamäki

Kirjoittaja on Danske Bankin pääekonomisti.

Eurooppalainen yhteistyö on viime vuosina ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin pääasiassa kriisien kautta. Suunnitelmallinen yhdentymisen lisääminen on pitkään ollut taka-alalla, sen sijaan yhteistyötä on kehitetty usein reaktiona johonkin odottamattomaan tapahtumaketjuun.

Pasi Kuoppamäki

Parhaita esimerkkejä tästä kehityskulusta ovat vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa euron pelastamiseksi laaditut paketit, uudet taloudelliset välineet sekä pankkiunioni. EKP:n rahapoliittisia toimia, kuten pandemiaan liittyvä osto-ohjelma PEPP, voi myös jossain määrin pitää askeleina yhteisen taloudenpidon syventämisen suuntaan, koska osto-ohjelmassa on voitu kohdentaa tukiostoja suurimpiin ongelmiin ajautuneiden maiden velkakirjoihin.

Koronavirusepidemia ja sen Euroopassa aiheuttama taloudellinen pikalama ovat aiheuttamassa uuden vastaavan liikkeen. Mittavin esimerkki tästä on Saksan ja Ranskan yhteinen ehdotus 500 miljardin euron yhteiseurooppalaisesta elvytysrahastosta, joka keskittyisi pääasiassa pitkäaikaisiin lainoihin ja tukiin. EU-komissio pani paremmaksi ja nosti summan 750 miljardiin euroon.

Ehdotus on merkittävä, mutta ei niinkään sinällään merkittävän kokonsa vuoksi vaan periaatteellisesti sen sisältämän yhteisvastuun ajatuksen sekä Saksan suunnanmuutoksen vuoksi. Rahoitus kaavaillaan hankittavaksi ainakin osittain EU:n velkakirjoilla, joista jäsenmaat vastaisivat yhdessä. Rahaston tuesta jäsenmaille peräti 500 miljardia olisi avustusmuotoista, eli sitä ei tarvitsisi maksaa takaisin.

Suomalaiset joutuvat vaikeiden valintojen eteen.

Vielä Kreikan ja muun Välimeren Euroopan kriisiä ratkottaessa Saksa piti sekä keskuspankkinsa että poliittisen johtonsa osalta tarkasti huolta siitä, että yhteisvastuulliseen velkaan ei mentäisi. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble antoi kasvot tiukalle ehdollisuudelle erityisesti Kreikan pelastuspakettien osalta. Tuolloinkin liittokanslerina toimi Angela Merkel.

Saksan käännös kohti Ranskaa, kauemmas aiemmasta tiukasta linjasta, joka on ollut myös pienten euromaiden kuten Suomen tai Hollannin linja, asettaa nämä maat uuteen tilanteeseen. Britannian EU-ero, vaikkei maa euroyhteistyössä ollutkaan, vähensi taloudeltaan verrattain liberaalien ja yhteisvastuuseen kielteisesti suhtautuvien maiden painoarvoa unionissa. Nyt Saksan siirtyminen ”pohjoiselta” linjalta ymmärtämään enemmän ”etelän” ongelmia jättää pohjoisen pienet maat yksin ja siten pakottaa Suomenkin miettimään omaa linjaa.

Suomalaiset joutuvat vaikeiden valintojen eteen. Hallituksen ensireaktiot ovat olleet epäröiviä, hieman pettyneitä elvytysrahaston tukipainotteisuuteen. Esityksen kannattaminen voisi olla järkevää EU:n yhtenäisyyden ja taloudellisen toipumisen nimissä. Toisaalta sen puitteissa ratkotaan ongelmia varsin puutteellisella demokraattisella prosessilla. Suomi olisi järjestelyssä takaajan roolissa – saajia tulisivat olemaan erityisesti Etelä-Euroopan maat, joiden nousu on toki Suomenkin etu.

Mutta paljonko siitä halutaan maksaa ja miten valvotaan rahojen järkevä sekä rehellinen käyttö?

Samaan aikaan kansallisten valtioiden, jotka toistaiseksi ovat suojelleet ensisijaisesti kansalaisiaan koronaviruksen vaikutuksilta, budjetit ovat rajusti punaisella. Miten kansalaiset hyväksyvät uuden, nopeasti pöydälle kahdesta EU-tason suurvallasta tuodun yhteisvastuuelementin? EU-maiden välinen solidaarisuus voi pidemmän päälle olla koetuksella, jos osassa maista siirrytään eläkkeelle huomattavasti aiemmin ja toisissa maissa painetaan pitkään töitä niska limassa verojen maksamiseksi.

Elvytysrahastoa markkinoidaan tosin kertaluonteisena ponnistuksena poikkeuksellisen kriisin hoitoon, mutta sen kaltaiset ensiaskeleet johtavat toisinaan pysyvämpiin muutoksiin politiikassa.

EU voisikin nyt osoittaa hyödyllisyytensä kriisiä sammuttavana palokuntana.

Elvytysrahasto on yksi esimerkki siitä, että euroalue nykyisellään ei ole täysin toimiva taloudellinen rakennelma. Erot maiden välillä ovat suuria ja EU ei kykene omalla koheesiopolitiikallaan niitä täysimääräisesti tasaamaan. 2020-luvun aikana voimmekin joutua pohtimaan yhä uudelleen, tulisiko euroalueen muodostaa entistä syvempi unioni, joka alkaa kantaa vastuuta selvästi nykyistä enemmän myös finanssipolitiikasta USA:n tapaan. Vai onko edessämme paluu vähemmän kunnianhimoiseen yhteistyöhön, mikä ääripäässä voi radikaaleimmillaan olla myös euron loppu sellaisena kuin se on nyt.

Syvempää unionia toivovien on hyvä pitää mielessä, että Yhdysvallat ei merkittävästi tasaa osavaltioiden tuloeroja ja että väestö liikkuu töiden perässä Eurooppaa ripeämmin. Liittovaltion kriisiapua on Yhdysvalloissa monesti joutunut odottamaan pitkään esimerkiksi luonnonkatastrofien jälkeen, mutta koronakriisiin liittovaltio reagoi massiivisella tukipaketilla paljon Euroopan Unionia nopeammin.

EU voisikin nyt osoittaa hyödyllisyytensä kriisiä sammuttavana palokuntana, vaikka tie tiiviimpään unioniin jäisi muuten kulkematta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE