Ulkomaat
30.9.2025 17:49 ・ Päivitetty: 30.9.2025 17:49
Saksalaisen äärioikeistopoliitikon ex-avustaja sai tuomion: vakoili Kiinalle
Saksalaisen äärioikeistopoliitikon Maximilian Krahin entinen avustaja tuomittiin tiistaina Dresdenissä neljäksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen vakoilusta Kiinan hyväksi.
Nyt tuomittu Saksan kansalainen Jian Guo työskenteli Krahin avustajana tämän toimiessa europarlamentaarikkona vuosina 2019-2024. Syyttäjän mukaan avustaja toimitti kiinalaisviranomaisille satoja dokumentteja europarlamentin toiminnasta ja keskusteluista. Osa dokumenteista oli luokiteltu hyvin salaisiksi.
Tuomion mukaan Guo oli toiminut apureineen Kiinan tiedustelupalvelun operaattorina jo vuodesta 2007 lähtien. Syyttäjä olisi halunnut hänelle yli seitsemän vuoden tuomion.
Guo kiisti kaikki syytteet. Krah sanoo, ettei hän ollut perillä avustajansa toiminnasta, ja oikeudessa hän kertoi kuulleensa vakoiluepäilyistä vasta mediasta.
ITÄISESSÄ SAKSASSA hyvin tunnettu Krah oli Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen kärkiehdokas viime eurovaaleissa, mutta hänet poistettiin puolueen ryhmästä sen jälkeen kun hän oli vähätellyt natsien rikoksia julkisesti.
Myöhemmin hänet kuitenkin otettiin takaisin puolueeseen ja valittiin kevään vaaleissa AfD:n listoilta liittopäiväedustajaksi.
Hänellä itselläänkin on alkamassa Dresdenissä mutkikkaaksi odotettu oikeuskamppailu. Krahin parlamentaarinen koskemattomuus poistettiin aiemmin tässä kuussa, ja häntä vastaan on aloitettu korruptiotutkinta. Krah on sanonut rahanpesu- ja lahjontasyytteitä perusteettomiksi ja poliittisiksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
