Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

13.1.2026 07:39 ・ Päivitetty: 13.1.2026 08:42

Saksan ulkoministeri: Yhdysvallat ei vaikuta harkitsevan vakavasti Grönlannin valtaamista

ALEX WONG / Getty Images - AFP / LEHTIKUVA
Johann Wadephul ja Marco Rubio tapasivat Washingtonissa 12. tammikuuta.

Saksan ulkoministeri Johann Wadephul sanoo, ettei ole mitään viitteitä siitä, että Yhdysvallat harkitsisi vakavasti Grönlannin valtaamista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Wadephul puhui toimittajille tiistaiaamuna Suomen aikaa tavattuaan Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubion Washingtonissa.

- Uskon, että arktisen alueen turvallisuuskysymysten ratkaisemisessa on yhteinen intressi, Wadephul sanoi ja uskoi ratkaisujen löytyvän.

Hän lisäsi, että puolustusliitto Nato on parhaillaan kehittämässä siihen konkreettista suunnitelmaa, josta keskustellaan Yhdysvaltojen kanssa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on väläytellyt toisen virkakautensa aikana Grönlannin valtaamista. Puheet voimistuivat uudelleen sen jälkeen, kun Yhdysvallat hyökkäsi reilu viikko sitten Venezuelaan.

GRÖNLANTI kuuluu Tanskalle, ja maan ulkoministeri Lars Lökke Rasmussen on mediatietojen mukaan tapaamassa keskiviikkona Rubion Washingtonissa.

Grönlannin hallinto toisti maanantaina, ettei se hyväksy Yhdysvaltain valtausta missään olosuhteissa.

Joukko Yhdysvaltain kongressin jäseniä ilmoitti maanantaina, että he aikovat vierailla Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa perjantaina ja lauantaina, kun he ovat matkalla Sveitsin Davosiin Maailman talousfoorumiin.

Demokraattisenaattori Chris Coons sanoi lausunnossaan, että delegaatio aikoo tavata talousjohtajia ja hallinnon johtajia sekä keskustella arktisen turvallisuuden vahvistamisesta ja kauppasuhteiden edistämisestä. Republikaanisenaattori Thom Tillis sanoi olevan ratkaisevan tärkeää, että kongressi tukee liittolaisia ja kunnioittaa Tanskan ja Grönlannin itsemääräämisoikeutta.

Grönlanti ja Nato ilmoittivat maanantaina tekevänsä töitä arktisen puolustuksen vahvistamiseksi, mikä on ollut Trumpin keskeinen huolenaihe. Yhdysvaltain presidentti on toistuvasti maininnut Venäjän ja Kiinan aktiivisuuden arktisella alueella ja sanonut sen olevan syy, miksi Yhdysvaltojen pitäisi ottaa Grönlanti haltuunsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU