Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

”Sangen erikoinen lähestyminen pormestariehdokkaalta” – Vapaavuori kyseenalaisti sunnuntailisät, PAM tyrmistyi

Lehtikuva
Kokoomuksen pormestariehdokas Helsingissä on Jan Vapaavuori. Hän on toiminut viimeiset kaksi vuotta Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Vapaavuori jäi virkavapaalle tehtävästä vaalikampanjansa ajaksi.

Helsingin pormestaripelin myötä parrasvaloihin palannut kokoomuksen Jan Vapaavuori pitää työntekijöille kuuluvia sunnuntailisiä ”ongelmallisena” Helsingin elinvoimaisuuden kannalta.

Ilkka Yrjä

Kaupunki on melkein kiinni joka seitsemäs päivä, Vapaavuori harmitteli Alma Median pormestaritentissä maanantaina. Useampien kahviloiden ja ravintoloiden avoinna olo toisi elämää pääkaupungin hiljaisiin sunnuntaihin.

Nykyistä tilanetta on monien turistien, varsinkin aasialaisten, Vapaavuoren mukaan vaikea ymmärtää. Baarit, kahvilat, ravintolat ja turistinähtävyydet ovat heidän kotimaissaan joka päivä auki, hän muistutti.

Iltalehdelle Vapaavuori tarkensi, että pitäisi ainakin selvittää, kuinka isosta asiasta on kysymys.

Avaus ei yllätä sitä tarkkailijaa, joka muistaa, että oikeistolaisen ajattelun kivijalkaan on taottu työn hinnan halpuuttaminen. Myös SOS-hallituksen strategia on leikata työvoimakustannuksia – käytännössä työntekijöiden palkkaa.

Palvelualoilla työskentelevillä on keskimäärin vaatimaton palkkataso. Sunnuntailisät ja ylityökorvaukset ovat alalla oleellinen osa kokonaispalkkaa.

Lisät ovat se oljenkorsi, jonka avulla käteen tuleva ansio, edes vaivoin, kipuaa tasolle, jolla henkilö selviää laskuista seuraavaan kuukauteen. Jos sunnuntaikorvaukset viedään tai esimerkiksi puolitetaan, se murentaisi pohjan monen arjelta ja tulevaisuudelta.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo kommentoi Vapaavuoren lausuntoa Demokraatille. Se yllätti hänet.

– Jos sunnuntailisät ovat Helsingin vetovoiman suurin este, niin kyllä ihmettelen suunnattomasti, hän sanoo.

Helsingillä riittää vetovoimatekijöitä, hän tähdentää. Sillä on kaikki mahdollisuudet nousta Pohjolan pääkaupunkien ykköseksi.

Helsinki on sopivan kokoinen. Sillä on tarjota sekä urbaani kokonaisuus että luonto löytyy suoraan vierestä ja sisältä.

Myös majoitus- ja hotellikapasiteettia on hyvin.

– Uskoa Helsinkiin on paljon. Seudun sisällä on vireillä 20 isoa hotellihanketta. On ravintoloita laidasta laitaan, katuruokaa löytyy, on kahviloita, Ylitalo luettelee.

”Jos sunnuntailisät ovat Helsingin vetovoiman suurin este, niin ihmettelen suunnattomasti.”

Kysymys on Ylitalon mielestä siitä, miten näitä tekijöitä hyödynnetään Helsingissä. Siitä että asioita laitetaan yhteen ja tehdään yhteistyötä. Se toisi lisää matkailijoita.

Hän ei allekirjoita sitä, että sunnuntailisät rahakysymyksenä estäisivät kahviloiden ja ravintoloiden auki pitämistä.

– Yritykset laskevat kokonaisvuosikustannuksen. Ei siellä eritellä erikseen, onko se just high season -aikaan siellä auki sunnuntaina vai ei.

– En sano suoraan, onko tuo lähes tulkoon lapsellinen lähestyminen, mutta oikeasti halutaan yhteen pieneen kokonaisuuteen kiinnittää huomiota ja unohtaa kaikki muu, mitä täällä pitäisi tehdä ja hyödyntää.

Ylitalo määrittelee Vapaavuoren lausunnon sangen erikoiseksi lähestymiseksi pormestariehdokkaalta.

– En olisi voinut kuvitellakaan, että hän tuollaisen nostaa sieltä esiin.

– Hänhän ottaa sen poliitikkona ja hän näköjään sitten on joidenkin kanssa samassa rintamassa, eli isossa kuvassa työnantajien kanssa.

”Hänhän ottaa sen poliitikkona ja on näköjään joidenkin kanssa samassa rintamassa, eli isossa kuvassa työnantajien kanssa.”

Ylitalo muistuttaa, että Helsingissä on työvoimapulaa hotelli- ja ravintolapuolella.

Peruspalkat sektorilla ovat pieniä. Helsingissä PAMilaisen keskipalkka on noin 2 200 euroa kuukaudessa. Siinä on lisät mukana.

– Miten kuvitellaan, että työvoimaa saataisiin tänne, jos vielä sunnuntailisistä lähdettäisiin leikkaamaan, hän kysyy.

Helsingin seudulla useat yrittäjät ovat Ylitalon mukaan päinvastoin todenneet, että täällä pitäisi nostaa palkkoja, jotta saadaan kaivattua työvoimaa.

– Tämä on pormestarikandidaatilta ihan vastakkainen reaktio siihen, mitä yrittäjät puhuvat täällä, hän oudoksuu.

Sunnuntaityön korvauksen ja muiden lisien (ilta ja lauantai) osuus pamilaisen palkassa on merkittävä, se liikkuu 10-30 prosentin välillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE