Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin Ylellä: Kenenkään pihasta ei tulla hakemaan polttomoottoriautoa pois

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoo Ylellä, että ilmastonmuutos pitää ottaa vakavasti.

Demokraatti

Demokraatti

SDP on hänen mukaansa tehnyt tietoisen ratkaisun siitä, ettei puolue halua yksittäisiä pisteveroja, kuten julkisuudessa esillä ollutta “lihaveroa”, vaan kehittää kulutuksen ohjaamista toivottavaan suuntaan, tässä tapauksessa ympäristöä vähemmän kuormittavaan suuntaan.

– Sen takia olemme puhuneet kestävän kehityksen arvonlisäverosta, joka koskee paitsi elintarvikkeita myös palveluita ja muitakin tuotteita. Eli tänä on kokonainen ajattelumalli, emmekä sen takia ole ottaneet yksittäisiä pisteveroja vaan haemme kokonaisratkaisuja.

Kysymykseen siitä, tarkoittaako tämä käytännössä korkeampaa arvonlisäveroa esimerkiksi lihalle ja alempia kasviksille, Marin sanoo, että ympäristöä vähemmän kuormittaville tuotteille voisi asettaa alemman arvonlisäverokannan.

– Silloinhan totta kai suhteessa lihan hinta verrattuna vaikkapa kotimaisiin kasviksiin olisi korkeampi, mutta ajatuksena on nimenomaan se, että ympäristöä, ilmastoa vähemmän kuormittavien tuotteiden verokohtelu olisi kevyempää.

Lue lisää: Rinne: Ympäristöystävällisten tuotteiden vero alemmas – lihan ja maidon vero ennalleen

Hiilinielukysymykseen Marin sanoo, että Suomen hiilinielua pitää vahvistaa.

Lisää aiheesta

– Tarkkaa hakkuiden kuutiomäärää, mikä olisi se oikea, on hankala sanoa, koska meillä ei ole tällä hetkellä ole kunnollista tieteellistäkään arviota siitä, mikä on ympäristön kannalta kestävä hakkuutaso.

Marinin mukaan ensi vaalikauden aikana on tärkeää luoda kokonainen maankäyttösektorin nielupolitiikka, jossa arvioidaan niin metsätalouden kestävyys, se että miten teollisuus pärjää, kuin hiilinielukysymys.

– Haluamme perustaa arvioimme tieteelliseen tietoon ja tällä hetkellä ilmastopaneelin tuoreessa raportissakin todetaan, että arviot heittelevät valtavasti ja mitään yksittäistä kantaa on vaikea sanoa. Ilmastopaneeli arvioi, että tarvitaan lisää tieteellistä tutkimusta ja siihen mekin nojaamme.

Marin sanoo, että SDP haluaa, että Suomessakin on jatkossakin metsäteollisuutta ja entistä enemmän korkean jalostusarvon metsäteollisuutta.

– Haluamme, että puuta käytetäään järkevällä tavalla. Sen takia haluamme kokonaisarvion. Tällaista Suomessa ei ole tehty ja seuraavalla vaalikaudella pitää tehdä kokonaisvaltainen nielupolitiikka.

Marin toisti aamulla Ylen aamutelevisiossa, ettei SDP ole hakemassa kenenkään bensa- tai dieselautoa pois.

– Olemme puhuneet uusien myytävien bensa- ja dieselautojen myyntikiellosta. Tällainen vastaava aikataulu on tehty useissa Euroopan maissa, muun muassa naapurimaissamme Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja isoissa autoteollisuusmaissa, kuten Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Nyt haluamme, että myös Suomi valmistautuu autokannan muutokseen suunnitelmallisesti, hallitusti ja luo aikataulun uusien myytävien autojen kieltoon. Kenenkään pihasta ei tulla hakemaan polttomoottoriautoa pois. Aivan kuten silloin kun kiellettiin hehkulamput, yhdenkään kotoa ei haettu hehkulamppua pois, vaikka sittemmin on myynnissä siirrytty ledeihin ja muihin parempiin tuotteisiin.

Mitään takarajaa ei nyt käytössä oleville autoille ja niiden käytöille siis anneta.

– Ei missään nimessä. Kyse on siitä, milloin uusista myytävistä autoista siirrytään eteenpäin.

Puoluepäivissä Ylellä on tänään maanantaina vuorossa SDP:n päivä, joka huipentuu Antti Rinteen puheenjohtajatenttiin Ylen ykköskanavalla kello 21.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE