Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

11.9.2025 11:52 ・ Päivitetty: 11.9.2025 11:52

Sanoma kaavailee Tampereen painolaitoksen sulkemista – 65 työpaikkaa vaarassa

LEHTIKUVA / OLIVIA RANTA

Mediakonserni Sanoma suunnittelee uutismedian painotoiminnan keskittämistä pääkaupunkiseudulle ja Tampereella sijaitsevan painolaitoksen sulkemista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Painaminen keskitettäisiin Vantaan Martinlaaksossa sijaitsevaan Sanomalaan, jossa toimii Suomen suurin sanomalehtipaino.

Sanoman mukaan taustalla on sanomalehtien painosmäärien lasku, minkä seurauksena painamisen yksikkökustannukset ovat kasvaneet. Kaikki Sanoman kustantamat lehdet on yhtiön mukaan mahdollista painaa Sanomalassa.

-  Haluamme palvella paperilehden lukijoita pitkälle tulevaisuuteen. Jotta lehtien painaminen olisi kestävästi mahdollista myös jatkossa, olemme päätyneet suunnittelemaan painotoiminnan keskittämistä Sanomalan painoon ja Sanoma Manun painolaitoksen sulkemista, sanoi Sanoman uutis- ja featuremedialiiketoiminnan johtaja Petteri Putkiranta tiedotteessa.

Putkirannan mukaan Sanomalla on edelleen noin 300  000 painetun sanomalehden tilaajaa. Paperisia sanomalehtiä ei ole tarkoitus ajaa alas vielä pitkään aikaan, hän vakuutti.

SUUNNITELMAN johdosta Sanoma aloittaa muutosneuvottelut. Tampereen painotalon sulkeminen voi Sanoman mukaan johtaa enimmillään 65 työntekijän irtisanomiseen.

Muutossuunnitelma ei vaikuta Sanoman julkaisemiin lehtiin eikä niiden toimituksiin. Aamulehden toimitus Tampereella ja Satakunnan Kansan toimitus Porissa jatkavat nykyisillä paikkakunnillaan.

-  Palvelemme edelleen sekä paperilehden lukijoita että digiä käyttäviä asiakkaitamme ja kehitämme niin digituotetta kuin printtisisältöjäkin. Tämä painopaikan muutos vahvistaa mahdollisuuksiamme tarjota tulevaisuudessakin laaja kattaus journalismia pirkanmaalaisille niin Pirkanmaalta kuin kotimaasta ja maailmalta. Siitä emme halua tinkiä, sanoi Aamulehden vastaava päätoimittaja Sanna Keskinen tiedotteessa.

Sanoma on STT:n suurin omistaja.

Nina Törnudd/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU