Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sauli Niinistö: “Sankaruuden saavuttaminen siinä kilvoittelussa, kuka koviten Venäjästä sanoo, alkaa vaatia kekseliäisyyttä”

Suomessa käydään nyt avointa keskustelua turvallisuudesta, sanoo presidentti Sauli Niinistö maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämässään puheessa.

Hänen mukaansa kiivainta keskustelua käyvät pienet ääripäät, joilla on täysin vastakkaiset lähtökohdat. Niinistön mukaan on niitä, joiden mielestä Suomen pitäisi liittyä Natoon nyt jos koskaan. Toinen ääripää on puolestaan ne, joiden mielestä Suomen ei pitäisi liittyä Natoon koskaan.

— Otan esimerkiksi kiivaasta keskustelusta sen, saako Venäjästä sanoa vapaasti. Minulle tämän toistaminen ei enää oikein aukea. Valtiojohto on selkein sanoin ja nopeasti tuominnut Venäjän toimet niin Krimillä, Ukrainassa kuin Syyriassakin. Viime eduskuntavaalien alla taas käytiin isoin otsikoin läpi kaikki mahdolliset Venäjän hyökkäyssuunnat Suomeen ja silloin unohtunut Ahvenanmaakin on nyttemmin vallattu – ja myös nostatettu julkisesti epäilyä, että Venäjä juhlavuotenamme kiistää itsenäisyytemme. Kovin vaikea ajatella, mitä on jäänyt sanomatta. Sankaruuden saavuttaminen siinä kilvoittelussa, kuka koviten Venäjästä sanoo, alkaa vaatia kekseliäisyyttä.

Niinistö huomauttaa, kuinka vastapuolelta on sitten moitittu, että Venäjän moittiminen on mennyt liian pitkälle.

— Minua huolettaa tässä ihan eri ilmiö, nimittäin pahan arkipäiväistäminen. Jos hyökkäystä ja sotaa käydään paperilla päivittäin, niin se tulee lähelle – ajatuksiin. Samaa oli siinä kun venäläisessä keskustelussa Krimin osalta viitattiin ydinaseisiin – niiden käyttämisen mahdollisuutta tavanomaistettiin.

Niinistön mukaan toinen arka aihe näyttää olevan sotilaallinen harjoitustoiminta lännen, eli Ruotsin, Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.

— Joidenkin mukaan siinä vaarannetaan Suomen liittoutumattomuutta, kun taas jotkut neuvovat, että tällaiseen pitäisi nyt mitä pikimmin ryhtyä.

Lisää aiheesta

Niinistön mukaan totuus on, että läntinen sotilasyhteistyömme on paljon laajempaa kuin aiemmin ja että sitä tullaan jatkamaan. Suomi harjoittaa tätä sotilaallista yhteistyötä vain omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Suomen tulee kehittää sotilaallista valmiutta ja yhteistoimintakykyä ei vain pidäkkeeksi ja kynnykseksi maahantulijalle, vaan myös ollakseen kiinnostava kumppani mikäli pahin toteutuisi. Tämä palvelee myös Suomen oman puolustuksen kehittämistä.

Niinistö painottaa, että Suomen etu ei ole lietsoa vastakkainasettelua.

— Viisas katsoo, olisiko tarjolla jotakin sellaista, joka voisi vastakkainasettelua vähentää. Sitä kutsutaan dialogiksi, diplomatiaksi. Tämä on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja. Se on myös minun linjani.

Niinistö ehdottaa puheessaan myös pysyvän sotilasesikunnan perustamista EU:hun.

Juttua on täydennetty ja otsikkoa muutettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE