Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sauli Niinistön kuva puuttuu Eduskuntatalon Valtiosalista – tuleeko sitä lainkaan?

Eduskunnan Valtiosalissa on muun muassa Kyösti Kallion (vasemmalla) ja Urho Kekkosen rintakuvat.

Eduskuntatalon Valtiosalissa on rintakuvat kaikista viidestä henkilöstä, jotka ovat palvelleet isänmaata niin presidenttinä kuin eduskunnan puhemiehenä – paitsi Sauli Niinistöstä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Eduskunnan intendentti Liisa Lindgren kertoo, että toistaiseksi mitään aloitetta ei ole tehty rintakuvasta eikä hän ole kuullut, että asia olisi etenemässä.

Lindgren ei myöskään tiedä, onko Presidentinlinnan rintakuvahanke edennyt.

– Ei ehkä olisi korrektia, että täällä eduskunnassa ryhdytään puuhaan, ennen kuin linnassakaan on rintakuvaa, Lindgren toteaa.

Presidentinlinnassa on kaikkien edeltävien presidenttien rintakuvat.

Eduskunnan Maija-Leena Paavola kertoo itse ihmetelleensä sitä, ettei Niinistön rintakuvaa ole tehty. Hän kuitenkin toteaa, ettei itse ota taideasioihin kantaa eikä hänellä itsellään ole asiaan kantaa.

– Meillä on asiantuntija sitä varten, Paavola sanoo intendenttiin viitaten.

Paavola on kuitenkin kerran jutellut asiasta intendentin kanssa.

Paavola kertoo, miten eduskunnan valtiosalissa piipahtaville vierasryhmille aina esitellään puhemiehinä ja presidentteinä palvelleiden rintakuvia. Niitä on K.J. Ståhlbergista, Lauri Kr. Relanderista, P.E. Svinhufvudista, Kyösti Kalliosta sekä Urho Kekkosesta.

– Kun puhemies Riitta Uosukainen oli ehdokkaana, mietittiin, saadaanko nainen jatkumoksi.

Ei mikään suunnitelmallinen kokoelma.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) sanoo Demokraatille, että Niinistön rintakuva-asia täytyy ottaa esiin kansliatoimikunnassa.

– Saattaahan olla niin, että presidentti ei kesken toista kauttaan halua vielä tällaista huomionosoitusta. Täytyy selvittää se historia, missä vaiheessa kunkin muotokuvat ovat tulleet saliin.

Intendentti Liisa Lindgren muistuttaa, että Valtiosalin puhemiesten rintakuvat eivät ole mikään suunnitelmallinen kokoelma.

Kullakin muotokuvalla ja sillä, miten ne ovat paikalle päätyneet, on erilainen tarinansa.

– Vain Matti Peltokankaan toteuttama Relanderin muotokuva on eduskunnan 2000-luvun alussa teettämä uniikki teos. Myös Urho Kekkosen rintakuva on eduskunnan 1980-luvun lopulla tilaama, mutta se on muunnos Aimo Tukiaisen SVUL:lle 1967 tekemästä muotokuvasta. Svinhufvudin rintakuva on siirretty Valtioneuvoston linnasta ilmeisesti vuonna 1937 eduskuntatalon hallituksen huoneeseen. Relanderin ja Kallion rintakuvat taas ovat tulleet taiteilijoiden itsensä aloitteesta 1940-luvun lopulla, jolloin kansliatoimikunta päätti ottaa ne vastaan ja maksaa korvaukset taiteilijoille.

– Rintakuvia ei siis ole teetetty presidentin virkakauden aikana kuten Presidentinlinnassa on ollut tapana.

Suomessa ei ole kovin monta rintakuvien tekijää.

Niinistön osalta Lindgren toteaa, että jos jokin aloitteentekijätaho ilmaantuu, asiaa käsitellään kansliatoimikunnassa.

Valtiosalissa on Lindgrenin mukaan vapaita paikkoja uusille rintakuville eli Niinistön rintakuva sopisi hyvin joukkoon.

– Tosin tänä päivänä rintakuvia tehdään aika vähän eikä Suomessa ole kovin monta alan tekijää. Muotokuva on kuvanveiston laji, joka on viime aikoina ollut vähemmän pinnalla, Lindgren kuitenkin huomauttaa.

Eduskunnan tärkein muotokuvakokonaisuus on kuitenkin puhemiesten muotokuvakokoelma.

– Puhemiesten muotokuvamaalausten historia juontaa säätyvaltiopäivien ajalta. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta puhemiehistä on maalattu muotokuva. Nyt kahden viimeisen puhemiehen muotokuvat ovat vielä aloitevaiheessa. Mallien kanssa on keskusteltu, mutta asiaa on heidän kiireidensä vuoksi siirretty eteenpäin, Lindgren sanoo.

Hän viittaa siihen, että kansliatoimikunta on tehnyt aloitteen puhemiehinä toimineiden Eero Heinäluoman (sd.) ja Paula Risikon (kok.) muotokuvista. Risikko oli puhemiehenä 2018–2019  ja Heinäluoma 2011–2015.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE