Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP hyvillään neuvottelutuloksen syntymisestä – Rinne: “On kuitenkin epäoikeudenmukaisia asioita”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mielestä neuvottelutulos jätti vielä vielä toivomisen varaa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo SDP:n suhtautuvan myönteisesti siihen, että työmarkkinaratkaisusta on syntynyt neuvottelutulos.

– Pakkolakien jäädyttäminen ja paikallisen sopimisen siirtäminen työmarkkinajärjestöjen sovittavaksi olivat keskeisiä edellytyksiä ratkaisun syntymiselle. Näin myös SDP neuvoi oppositiosta käsin hallitusta tekemään, Rinne kirjoittaa kannanotossaan Facebookissa.

Rinteen mukaan ratkaisussa on kuitenkin mukana sekä talouspoliittisesti epäviisaita että palkansaajien näkökulmasta epäoikeudenmukaisia asioita, joita SDP ei hallituksessa edistäisi tai palkansaajilta vaatisi.

Rinteen mukaan lomarahojen leikkaus ei ole reilu julkisen sektorin palkansaajille ja heidän perheilleen.

– Valtaosalle perheistä lomarahan maksu on ainoa hetki vuodesta, jolloin kodin taloudessa voidaan elää hetken aikaa leveämmin, Rinne sanoo.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että sopimus turvaa häiriöttömät työmarkkinat myös tulevaisuudessa.

Työajan pidentäminen on Rinteen mielestä raju teko, kun monilla työpaikoilla työskennellään jo nyt voimien ja jaksamisen äärirajoilla. Työajan pidentäminen vähentää Rinteen mukaan ainakin lyhyellä aikavälillä yritysten halua palkata uusia ihmisiä. Tämä myös syventää työttömien ahdinkoa, Rinne sanoo.

Lisää aiheesta

Maksujen siirtäminen työnantajilta parantaa yritysten kilpailukykyä, mutta heikentää samalla ostovoimaa, eikä ostovoiman heikentymiseen Suomella ei ole Rinteen mukaan varaa.

– SDP on esittänyt, että EMU-puskureita hyödyntämällä voitaisiin keventää sekä työntekijöiden että työnantajien eläkemaksuja määräajaksi ostovoiman turvaamiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi, Rinne muistuttaa.

Rinteen mielestä hallituksen puheista on yhä jäänyt epäselväksi, mitä lopulta tapahtuu uhkana olleille veronkorotuksille ja lisäleikkauksille sekä sopimuksen palkkioksi luvatuille veronkevennyksille.

Rinteen mukaan palkkasopimusten jatkaminen 12 kuukaudella tuo sekä palkansaajille että yrittäjille kipeästi kaivattua vakautta ja ennakoitavuutta työmarkkinoille.

– Tämä on kansantalouden ja viennin näkökulmasta se aivan olennainen osa keskusjärjestöjen neuvottelutulosta, Rinne linjaa.

– Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että sopimus turvaa häiriöttömät työmarkkinat myös tulevaisuudessa. Toimiva ja luotettava työmarkkinajärjestelmä on itsessään merkittävä kilpailukykytekijä, hän päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE