Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“SDP oli ykkönen valtavassa määrässä kuntia” – puoluesihteeri Rönnholm kehottaa olemaan pystypäin

SDP:n tuoreen puoluesihteerin Antton Rönnholmin ensimmäinen tulikoe, kuntavaalit, päätyi sosialidemokraattien kakkossijaan valtakunnallisesti.

– Tietysti lähdettiin voittoa hakemaan, Rönnholm toteaa sunnuntain ehtiessä jo maanantain puolelle.

Hän kuitenkin muistuttaa, että SDP säilytti kannatuksensa edellisiin kuntavaaleihin verrattuna ja eduskuntavaaleista puolue nousi selkeästi.

Rönnholm luettelee kuntia, joissa sosialidemokraatit pärjäsivät loistavasti: Tampere, Lahti, Pori, Kouvola, Lappeenranta, Kotka, Hyvinkää, Joensuu…

– Me olemme ykköspuolue valtavassa määrässä kuntia. Kokoomusta kannattelevat vain Helsinki ja Espoo. Meillä on yli 300 valtuutettua kuin kokoomuksella, vaikka jäimme kannatuksessa sen taakse. Sillä tavalla kuntavaali on erikoinen vaali.

Vaalikampanja ei ole loppu vaan alku tosi monelle.

Puoluesihteeri kiittää, kuinka kaikki tekivät parhaansa ja kampanjoivat viimeiseen asti. Erityisen mielissään hän on siitä, että nähtiin upeita tarinoita, kun ensimmäistä kertaa ehdolla olevat nousevat päättäjiksi.

Murheenkryyninä Rönnholm näkee muutamat isot kaupungit, jotka hänen mielestään pitää laittaa omaan syyniinsä: “Entistä parempaa omaa ja ulospäin suuntautuvaa politiikkaa”.

Helsingissä SDP:n valtuutettujen määrä on laskemassa muutamalla – puoli yhteen mennessä yöllä ei ole vielä varmaa kuinka monella. Pormestariasetelma teki vaalit vaikeaksi kaikille muille paitsi kokoomukselle ja vihreille.

Rönnholmin mielestä SDP:n pormestariehdokas Tuula Haatainen  sai valtavan hyvän henkilökohtaisen äänimäärän “palstamilleihin verrattuna”.

– Hän oli arjen sankari, julkisten palveluiden puolustaja, Rönnholm kehuu.

“Kokoomuksen magneetti” näkyi Rönnholmin mielestä siinäkin, että nekään ehdokkaat, joilla oli yhteistä rajapintaa kokoomuksen kanssa, eivät pärjänneet.

Antton Rönnholmin oma äänimäärä, 285, ei riittänyt Helsingin valtuustoon.

Rönnholm sanoo, että SDP palaa arkeen pystypäin, ehdottomasti. Tulevien päättäjien koulutus alkaa pikapuoliin.

– Vaalikampanja ei ole loppu vaan alku tosi monelle. Valtuustoihin tuli paljon uusia sosialidemokraatteja. Nyt on tärkeää, että kaikki pääsevät heti mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE