– Tein työtäni yli neljäkymmentä vuotta terveydenhuollon sisällä. Täällä eduskunnassakin työni on profiloitunut pitkälti samoihin kysymyksiin. Syksy on ollut aika levoton. On tullut päällekkäin hurjasti asioita. On aika hengästyttävä lainsäädäntöohjelma. Viime viikkoina minulla on ollut käytännössä joka päivä jokin talon ulkopuolinen esiintyminen, Aki Lindén luonnehtii.

Hän kuvaa jäsenyyksiään sosiaali- ja terveys-, sekä hallintovaliokunnissa työllistäviksi. Varsinkin määräaikaisten tartuntatautilakiasioiden säätäminen on vienyt aikaa, myös sähköposti on täyttynyt kansalaisten viesteistä.

– Osa työstä on politiikan pintavaahtoa somen kautta. Joka viikko joku kysymys nousee hirveän tärkeäksi, mistä puhumme valtakunnassa, mutta ne ovat usein periaatteessa pikkujuttuja, itsekin ahkera twiittaaja kertoo.

– On ehdottomasti. Aina välillä innostun tekemään yhteenvedon. Alkuvuonna katsoin hallituksen esityksiä. Tämän vuoden neljästäkymmenestä ensimmäisestä puolet liittyi tavalla tai toisella koronaan, joko esimerkiksi koronan taloudellisiin asioihin, sairasvakuutuskor­vauksiin ja tartuntatautilakiin.

Tammikuun aluevaaleihin valmistautuminen on jo alkanut. Lindén on pitänyt alustuksia etänä eri puolille Suomea. Hän odottaa sote-uudistuksen 21 hyvinvointialueen myötä Pihtiputaan mummon pääsevän entistä paremmin lääkärille tai saavan terveydenhoitajan kotikäynnille.

– Kun saamme kaikilla alueilla erikoissairaanhoidon, terveyskeskusten, vanhustenhuollon ja muiden sosiaalipalveluiden rahat samaan kokonaisuuteen, voimme johtaa ja kehittää kokonaisjärjestelmää. Sen puitteissa ruohonjuuritason palvelut tulee asettaa ykkösasiaksi.

Myös sote-uudistuksessa kansanedustajalle on ollut tärkeintä, etteivät kaikkein vähäosaisimmat jäisi jalkoihin.

– Olen sydämeltäni perusterveydenhuollon lääkäri. Minulle on lähes pyhää julkisen terveydenhuollon toiminta ja iso missio siitä, ettei terveydenhuolto saa olla ihmisen kukkarosta kiinni, mitä se edelleen osin on.

Entä miksi juuri aluevaaleissa kannattaa äänestää?

– Nyt ensimmäisen kerran saa äänestää suoraan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista. Sen takia pitää äänestää heitä, jotka voivat uskottavalla tavalla saada asiat kuntoon.

Lindén kehitti 1990-luvun alussa omalääkärimallin. Hän toivoo yhä paluuta samaan suuntaan. Lindén jakoi kuukausi sitten sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenille Oulun yliopiston yleislääketieteen professori Juha Auvisen artikkelin Norjan perhelääkärimallista saaduista tuloksista.

– Mitä pidempään hoito jatkui vuosilla mitattuina omalla yleislääkärillä, sitä enemmän se vähensi Norjan väestön päivystyskäyntejä, sairaalahoitojaksoja ja jopa kuolleisuutta, Lindén hehkuttaa.

Kuin yö ja päivä, Lindén vertaa edellisen ja nykyisen työtehtävänsä valtavaa eroa. Väliin mahtui myös viime kevään Turun pormestariehdokkuus, johon Lindén lähti mukaan puoluetovereiden pyynnöstä.

– Tarkoitus oli saada demareille mahdollisimman hyvä vaalitulos. Kokoomuksen etumatka kaventui, muttei riittävästi. Sain ääniä yhtä paljon kuin kaikki muut pormestariehdokkaat yhteensä, kuitenkaan en tullut valituksi, hän kertoo.

HUSin toimitusjohtajan tehtävässä talous korostui, samoin sairaalarakennusten kunnostaminen. Mielenkiintoinen työ oli myös kaikkein julkisin siihenastisista Lindénin viroista, hän tutustui satoihin uusiin ihmisiin.

– Minua pyydettiin HUSin toimitusjohtajan virkaan. Siinä oli joitakin samoja piirteitä kuin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajana. Uutta oli se, että budjetti, henkilöstömäärä ja kaikki, mitä teimme, oli kolme kertaa isompaa. Molemmat sairaanhoitopiirit olivat rakenteeltaan Suomen hajautuneimpia.

Hän pyrki olemaan jalkautuva ja keskusteleva johtaja. Viimeinen vuosi HUSissa oli raskas ja kovakin.

Kevään 2019 eduskuntavaaleihin osallistumiseen vaikutti paljolti niiden sopiva ajankohta.

– Sote-keskustelut ja terveydenhuollon vahva esillä olo, varsinkin edellisen hallituksen pyrkimys ajaa terveydenhuoltoa alas aktivoivat minua, Lindén pohtii.

Hän aloitti vaalityön heti loppiaisen jälkeen jäätyään jouluna pois HUSista.

– Se oli aika raskas talvi. Olin vetänyt täysillä HUS-kauden loppukirin ja tehnyt sata päivää eduskuntavaalityötä. Oli valtava noste ja henki päällä, olin itsekin kovin innostunut.

Lindén sijoitti kymmenen tuhatta euroa omaa rahaa vaalikampanjaansa. Hän oli Varsinais-Suomen ääniharava lähes 9 000 äänellä. Mitä Lindén arvioi syyksi menestykseensä?

– Jotkut ovat sanoneet minusta, että olen helposti lähestyttävä. Vaikka puhun itsekin paljon, minä kuuntelen. Osaan avata ja pelkistää ihmisille monimutkaiset asiat ymmärrettävään muotoon. En puhunut aikoinaan terveyskeskuksessakaan potilaille latinaa vaan Turun murretta. Pyrin asettumaan sen asemaan, jolle puhun.

Puolet urasta perusterveydenhuollon- ja puolet erikoissairaanhoidon parissa; Lindén ei säästele sanojaan suomalaisesta erikoissairaanhoidosta.

– Yleiskuva on hirveän positiivinen ja korkeatasoinen. Olemme maailman huippua monella tavalla ja tehokkaimpia kustannusten suhteen. Ehkä juuri tällä hetkellä kärsimme tästä asiasta, erityissairaanhoidon talous on vedetty liian tiukalle osana kuntataloutta.

Kun sanoo jotain positiivista julkisista palveluista, pian joku kertoo tilanteesta, jolloin hoito ei ole mennyt toiveiden mukaan. Se on Lindénin kokemus.

– Jos potilasta on puukotettu sydämeen kymmenen kilometrin päässä HUSista, potilaan mahdollisuus selvitä hengissä on täällä ylivertaisen hyvä. Suuressa erikoissairaanhoidon organisaatiossa olemme voineet erikoistua, se tuo korkeatasoista laatua tullessaan.

Lindén uskoo vakaasti, ettei kukaan ole nykyistä perusterveydenhuollon tilannetta tahallaan aiheuttanut. Vielä 2000-luvulla 80 prosenttia potilaista pääsi vastaanotolle samalla viikolla. Perusterveydenhuollon rapautuminen alkoi 1990-luvun laman myötä, jota seurasi seitsemäntoista vuotta pitkä nousukausi vuodesta 1993. Ihmisillä oli enemmän rahaa ja töitä, työterveyshuolto kasvoi ja yksityiset lääkärikeskukset muuttuivat vähitellen bisneksen suuntaan ja ketjuuntuivat.

– Erikoissairaanhoito lähti voimakkaasti kehittymään; tuli uusia lääkkeitä ja hoitoja, tähystyskirurgiaa ja magneettitutkimuksia. Perusterveydenhuoltoon tuli lisää tehtäviä lainsäädännön ja erikoissairaanhoidon puolelta, resurssit eivät kasvaneet, työ tuli liian raskaaksi. Ihmisten vaatimukset kasvoivat. Päättäjien kaukokatseisuus ei ollut riittävä. Suomessa tehtiin isoja virheitä, Lindén arvioi.

Kansaneläkkeen tukiosan saajat, kaupunginorkesterin puhaltajat, palomiehet ja poliisit; Lindén luettelee neljä ryhmittymää, jotka saivat käyttää Turussa terveyskeskusten palveluita hänen aloittaessaan siellä lääkärinä 1978.

– Eivät ihmiset edes tajua, millaista terveyskeskuslääkärin työ oli silloin. Kaupunki oli päättänyt, ketkä pääsivät terveyskeskukseen. Turussa oli yhdeksän terveyskeskuslääkäriä. Melkein 20 000 ihmistä yhtä lääkäriä kohti, Lindén muistelee.

Varsinaista työuran oppikoulua Lindén pitää HUSin sijaan Porin terveyskeskuksen johtamista vuosina 1987-1995.

– Minulla heräsi palo ja kiinnostus johtaa. Siihen sattui 1990-luvun lama. Jouduin itsekin pitämään tyhjänä lääkärin virkoja. Olihan se dramaattista aikaa, kun teollisuuskaupunki Porin työttömyys nousi yli 30 prosenttiin, Pihlavan kaupunginosassa peräti 50 prosenttiin.

Porissa Lindénin arvomaailma alkoi kääntyä yhä sosialidemokraattisempaan suuntaan. Hänestä tuli SKDL:n jälkeen SDP:n jäsen 1994.

– Minun piti saada aikaan annetuilla rahoilla, ei voinut aina vaatia lisää. Silloin opin, että jos tehtaan piipusta ei nouse savua, on vaikea vaatia lisää palkkaa. Vaikkakin se on ilmastonmuutosaikana huono esimerkki. Tulonjakoa on helpompi tehdä kasvavasta kakusta.

Utön saarelta alus tuo vainajia Saaristomeren merivartioston Latokarin tukikohtaan Turun Hirvensalossa syyskuun lopussa 1994. Henkilökohtaisesti vaikuttavin kuva Estonia-tragediasta piirtyy Lindénille vahvana mieleen. Kansanedustaja vaikenee hetkeksi herkistyen.

– Olimme vastassa aamuyöllä. Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra Kaj Engström piti lyhyen hartaustilaisuuden kolmella kielellä. Vainajat lastattiin kuljetusarkuissa kolmeen kuorma-autoon. Näen yhä silmissäni poliisiautosaattueen, mikä lähti valot vilkkuen etenemään hitaasti kohti Helsinkiä.

Lindén ei usko voivansa koskaan unohtaa yhtä merkittävää työtehtäväänsä.

– Muistan Estonian tapahtumat tunti tunnilta. Olin ollut kolme viikkoa lääninlääkärinä, en tiennyt olevani meripelastuksen johtoryhmän jäsen. Yöllä minulle tuli soitto aluksen uppoamisesta, lähdin johtoryhmään Merivartioston keskukseen. Olimme viisi vuorokautta yötä päivää siellä.

Kun ensimmäinen vuorokausi meni pelastustyöhön Saaristomeren merivartioston komentajan, kommodori Raimo Tiilikaisen johdolla, seuraavat vuorokaudet kuluivat jälkihoitoon. Turun lentokenttä täyttyi lentokoneista kansainvälisen lehdistön tullessa paikalle, työryhmä piti tiedotustilaisuuksia kolme kertaa päivässä.

– Tyttäreni oli silloin vaihto-oppilaana Ranskassa. Hän näki isän istuvan televisiossa Tiilikaisen vieressä kertomassa pelastustyön etenemisestä.

”They have found it”, kansainvälisen lehdistön edustaja huudahtaa mikrofoniin. Myös se on Lindénillä elävästi mielessä. Tiilikainen oli juuri kertonut hylyn löytyneen 30. syyskuuta näyttäen kaikuluotainkuvan. Kuukauden päästä meripelastuksen johtoryhmän jäsenet lensivät Estonian uppoamispaikalle.

– Pudotimme seppeleen sinne, joimme kahvit Utössä ja kävimme yhdessä läpi tapahtunutta.

Lue koko haastattelu Demokraatista 20/21.