Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Harakka: Hallituksen pitäisi poistua mis- ja disinformaatiota levittävästä X:stä

iStock

Kansanedustaja Timo Harakka (sd.) katsoo, että hallituksen olisi syytä poistua X:stä. Hän kysyy, miksi valtioneuvoston kanslia, ministerit ja ministeriöt käyttävät viestinnässään alustaa, joka tunnetaan merkittävänä mis- ja disinformaation levittäjänä.

Demokraatti

Demokraatti

Harakka on jättänyt hallituksen tiedottamisesta X-alustalla kirjallisen kysymyksen, jonka on allekirjoittanut hänen lisäkseen yhdeksän muuta kansanedustajaa.

– Valtionhallinnon oma suositus luettelee arvoja, joita viestinnän tulee noudattaa. Niitä ovat muun muassa avoimuus, luotettavuus ja tasapuolisuus. Mikään arvoista ei toteudu X:ssä, joka ei EU-komission mukaan noudata eurooppalaista lainsäädäntöä ja joka ei sitoudu muiden alustojen tavoin vapaaehtoiseen sisällöntarkastukseen, Harakka toteaa tiedotteessa.

Aloitteessa muistutetaan, että yhtiö on yksipuolisesti irtisanoutunut disinformaation vastaisesta sopimuksesta, jonka ovat allekirjoittaneet Google, TikTok, Microsoft ja Facebookin emoyhtiö Meta.

”Alusta on jäänyt kiinni diktatuurien propagandan levittämisestä, ja X on nimetty yhdeksi keskeisimmistä vihapuheen ja maalittamisen pesäkkeistä. Palvelu on suljettu Brasiliassa lakiongelmien vuoksi”, aloitteessa sanotaan.

Harakka muistuttaa, että monet henkilöt, yhteisöt ja kaupalliset toimijat ovat poistuneet X:stä mainehaitan vuoksi.

– Viranomaiset monissa maissa ovat irtautuneet X:stä, koska on ristiriitaista viestiä turvallisuudesta alustalla, joka itsessään on turvallisuusuhka. Alustan omistaja Elon Musk lietsoi henkilökohtaisesti Britannian kesäisiä mellakoita, joihin X:n levittämät valeuutiset yllyttivät.

Aloitteessa kyseenalaistetaan, miksi valtioneuvoston kanslia, valtioneuvoston jäsenet ja ministeriöt käyttävät tästä huolimatta palvelua jopa pääsääntöisenä tiedotuskanavana, joka ohittaa perinteiset ja Julkisen sanan neuvoston velvoitteisiin sitoutuneet tiedotusreitit, kuten Suomen Tietotoimiston.

Kirjallisen kysymyksen ovat allekirjoittaneet Harakan lisäksi SDP:n kansanedustajat Saku Nikkanen, Seppo Eskelinen, Johan Kvarnström, Marko Asell ja Eeva-Johanna Eloranta. Allekirjoittajien joukossa ovat myös kansanedustajat Ritva Elomaa (ps.), Vesa Kallio (kesk.), Petri Honkonen (kesk.) ja Inka Hopsu (vihr.).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE