Politiikka
13.10.2017 10:20 ・ Päivitetty: 13.10.2017 10:20
SDP:n Harakka: SDP turvasi tuulivoiman tulevaisuuden – ”Rakennettava lisää, kunhan kuntalaiset kokevat sen hyväksyttäväksi”
“Sosialidemokraatit pitävät reiluna, että tuulivoimakuntien asukkaat saavat kunnon hyödyn voimaloista, joista voi aiheutua myös haittaa asumisviihtyvyydelle. Tuulivoima on rakennettava lisää, kunhan kuntalaiset kokevat sen hyväksyttäväksi”, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän verovastaava, kansanedustaja Timo Harakka.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa päätettiin perjantaina, että kunnat saavat periä tuulivoimaloista yhtä korkeaa kiinteistöveroa kuin muistakin voimaloista.
Kiinteistöveron korjaamisen ajankohta on Harakan mukaan kuitenkin hankala. Edellisen porvarihallituksen aloittama avokätinen – yli miljardi euroa maksanut – takuuhintajärjestelmä päättyy marraskuun 1. päivänä. Hallitus ole esittänyt tilalle järjestelyä, jolla uusiutuvan energian investoinnit taataan ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Harakka sanoo tiedotteessaan olevansa tyytyväinen parannuksiin, jotka valiokunnan verojaosto teki hallituksen ja opposition hyvällä yhteistyöllä.
“SDP:n aloitteesta valiokunta velvoittaa hallitusta seuraamaan, vaikeuttaako kiinteistöveron korotus tuulivoimainvestointeja ja tarvittaessa korjaamaan tilanne. Lisäksi valiokunta vaatii hallitukselta viipymättä uutta investointien edistämisen mallia, jolla varmistetaan, että ilmastonmuutokseen vastataan riittävällä uusiutuvan energian tuotannolla.”
Valtiovarainvaliokunnasta asia siirtyy eduskunnan täysistunnon käsittelyyn.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.