Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Heinäluoma: “Merkittävä asia” – vapaaehtoista päästökompensaatiota koskeva lakimuutos etenee

Jukka-Pekka Flander

Sisäministeriö on tehnyt esitysluonnoksen rahankeräyslain muutoksesta, jonka mukaan vapaaehtoinen päästökompensaatiotoiminta ei edellyttäisi jatkossa rahankeräyslupaa. Esitys on lähtenyt kuun alkupuolella lausuntokierrokselle.

Demokraatti

Demokraatti

– Ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta lakiesityksen edistyminen on merkittävä asia, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.) toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa vapaaehtoisuuteen perustuva kompensaatio ei ratkaise hiilipäästöjen suuruuteen liittyvää ongelmaa, mutta sen avulla pystytään edistämään ilmakehässä olevan hiilen sitoutumista maaperään.

– Kompensaatio olisi yksi väline lisää työkalupakkiin. Se mahdollistaa kansalaisille ja yhteisölle helpon tavan osallistua ilmastotalkoisiin niin halutessaan.

Useat kansanedustajat jättivät keväällä lakialoitteen, jossa esitettiin päästökompensaatiopalveluiden ja rahankeräyslain nykyisen ristiriidan poistamista.

– Asia nousi esille, kun poliisihallitus tulkitsi lainsäädäntöön nojaten päästökompensaation vastikkeettomaksi hyödykkeeksi, jonka myymiseen tarvitaan rahankeräyslupa. Poliisitutkinnan vuoksi esimerkiksi Finnair keskeytti lippukauppansa päästöhyvityspalvelun, Heinäluoma taustoittaa.

Hän huomauttaa, että vapaaehtoisen päästökompensaatiotoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa esimerkiksi juuri matkustamisesta tai hankittavan tuotteen valmistamisesta aiheutuneiden kasvihuonepäästöjen hyvittäminen maksua vastaan.

– Tämä toiminta on lisääntynyt Suomessa viime vuosina, yhtenä mainittavana esimerkkinä Kompensäätiön toiminta. Tämä uusi toiminnan muoto on herättänyt kysymyksiä toiminnan suhteesta yleishyödyllisiä rahankeräyksiä pääasiassa sääntelevään rahankeräyslakiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE