Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Krista Kiuru: “Sanni Grahn-Laasonen on harhauttanut pääministeriä ja keskustaa”

SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru nostaa esille pääministeri Juha Sipilän puheet eduskunnan kyselytunnilla viime torstaina. Kiurun mukaan Sipilä sanoi hallituksen leikkaavan ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa.

Kiurun mukaan väite ei pidä paikkaansa, sillä todellisuudessa hallitus on jo nyt leikannut päätöksillään ammatillisesta koulutuksesta huomattavasti enemmän.

– Kun huomioidaan kilpailukykysopimuksen leikkaukset sekä investointien takuukorotuksen poisto ja muut pienemmät erät, nousevat ammatillisen koulutuksen leikkaukset jo yli 260 miljoonaan euroon. Mikäli hallituksen uusimmat suunnitelmat lähiopetuksen vähentämisestä keväällä vielä toteutuvat, nousevat säästöt jopa yli 300 miljoonaan euroon, Kiuru toteaa.

Tapa, jolla leikkaukset toteutetaan vaarantaa nuorten tasa-arvoiset mahdollisuudet toisen asteen koulutukseen. Säästöt johtavat aloituspaikkojen ja opettajien määrän merkittävään vähenemiseen, lähiopetuksen heikkenemiseen, toimipisteiden sulkemiseen ja alueellisen eriarvoisuuden kasvuun.

– On käsittämätöntä, että keskustan johdolla tehdään päätöksiä, jotka romuttavat maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvien nuorten mahdollisuudet ammatilliseen koulutukseen. Kyse on ammatillisen koulutuksen keskittämisestä. Näyttääkin vahvasti siltä, että kokoomusministeri Sanni Grahn-Laasonen on harhauttanut pääministeriä ja keskustaa leikkausten todellisesta määrästä sekä uudistuksen vaikutuksista ammatilliseen koulutukseen, Kiuru sanoo.

Hallitusohjelman mukaan, mikäli toisen asteen reformeista on saatavissa myöhemmin enemmän säästöjä, kirjataan ne rakenteellisten uudistusten tavoitetasoa täyttäväksi siltä osin kuin VM:n arvion mukaan tunnistetaan vaikutuksia. Lisäksi tavoitellaan merkittävimpiä pidemmän aikavälin rakenteellisia säästöjä reformistisilla uudistuksilla.

– Hallitusohjelman kirjaus mahdollistaa uudet lisäleikkaukset ammatilliseen koulutukseen. Nämä päätökset hallitus on kuitenkin siirtänyt tarkoituksella kuntavaalien yli. Vaadin hallitukselta selkeää kantaa siihen, aikooko se leikata vielä lisää ammatillisesta koulutuksesta kehysriihen yhteydessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE