Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Uutiset

SDP:n maakuntavaltuustoryhmän esitys: Satakuntalaisten nuorten syrjäytyminen on ehkäistävä ja hyvinvointia on edistettävä

SDP:n maakuntavaltuustoryhmä on tehnyt aloitteen, että Satakuntaliitto omilla toimenpiteillään edistää maakunnan lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavien toimijoiden aktiivista yhteistyötä maakunnan nuorten syrjäytymiskehityksen ehkäisemiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi esim. maakunnallisen hankkeen muodossa. Maakuntavaltuusto merkitsi tiedoksi kokouksessaan 13.12.2019 maakuntahallituksen vastauksen aloitteeseen. Vastauksessa pidetään mahdollisena asian huomioimista tulevassa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankehauissa.

Pertti Rajala

Demokraatti / Satakunta

Satakunnasta maan lapsi- ja nuorisoystävällisin maakunta

– Nuorten syrjäytyminen on jatkuvasti kasvava yhteiskunnallinen ongelma myös Satakunnassa. Tutkimusten mukaan keskeisimpiä taustatekijöitä syrjäytymiskehitykselle ovat puutteellinen, vain pelkkään peruskouluun pohjautuva koulutus, päihde- ja mielenterveysongelmat, pitkäaikainen toimeentulotukeen turvautuminen ja perheen rakenteessa tapahtuvat muutokset.

– Tilastollisten selvitysten (Aluehallintovirastojen julkaisu 46/2018) mukaan tilanne Satakunnassa on lähes kaikkien mainittujen taustatekijöiden osalta huonompi kuin Suomessa keskimäärin. Kunnissa tilanteeseen on vaihtelevasti kiinnitetty huomiota. Resursseja ongelman ratkaisemiseksi on suunnattu ja erilaisia toimintamuotoja on kehitetty, menestyksellisestikin. Kokonaiskuva on kuitenkin pysynyt heikohkona ja erittäin ristiriitaisena maakuntaohjelmassa esitettyyn tavoitteeseen nähden kehittää Satakunnasta maan lapsi- ja nuorisoystävällisin maakunta, muun muassa näin todetaan aloitteessa.

– Satakunnan maakuntaohjelman 2018-2021 toimintalinjat tunnistavat tarpeen satakuntalaisten hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden edistämiseen sekä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Erillistä tavoitetta lapsi- ja nuorisoystävällisimmästä maakunnasta ei ole kirjattu Satakunnan maakuntaohjelmaan 2018-2021. Satakunnassa on hyvä pohja vahvistaa yhteistyötä edelleen kaikkien hyvinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäisyn toimijoiden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin parissa tehtävien hankkeiden kesken, mm näin todettaan maakuntahallituksen aloitteeseen antamassa vastauksessa, jonka maakuntavaltuusto merkitsi tiedoksi kokouksessaan 13.12.2019.

Nuorten syrjäytymiskehityksen torjuminen esiin hankehauissa

Maakuntahallituksen vastauksessa Satakuntaliiton toimenpiteinä todetaan mm., että Satakuntaliitto edistää käytössään olevin keinoin ja yhteistyöverkostojensa kautta maakunnan lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavien toimijoiden aktiivista yhteistyötä maakunnan nuorten syrjäytymiskehityksen ehkäisemiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Satakuntaliiton koordinoima maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö huomioi osaltaan tavoitteen maakunnan nuorten syrjäytymiskehityksen ehkäisemisestä ja hyvinvoinnin edistämisestä ESR-hankehakujen painopisteissä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE