Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Malm arvostelee hallitusta: ”Työelämän epävarmuuden taakkaa siirretään yhä enemmän tavallisen työntekijän maksettavaksi”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kansanedustaja Niina Malm (sd.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 6. kesäkuuta.

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm moittii hallitusta ansiosidonnaisen päivärahan porrastamisesta.

Demokraatti

Demokraatti

– Tuhannet suomalaiset ovat halunneet turvata oman toimeentulonsa ja ovat siksi vakuuttaneet itsensä työttömyyden varalta. Nyt (valtiovarainministeri Riikka) Purran (ps.) ja (pääministeri Petteri) Orpon (kok.) hallitus on heikentämässä tätä järjestelmää osana hyvinvointivaltion purkutalkoitaan, Malm arvostelee tiedotteessaan.

Hän muistuttaa, että ansiosidonnaisen päivärahan taso on ollut jo valmiiksi alhainen. Malmin mukaan suurin osa ansiosidonnaista saavista on ansainnut ennen työttömyyttä noin 2000-2500 euroa kuukaudessa, jolloin ansiosidonnainen päiväraha on noin 1300-1500 euroa kuussa.

– Tästä summasta hallitus leikkaa porrastuksen myötä noin 300-400 euroa kuukaudessa samalla, kun ministeritason tuloluokalle annetut veronalennukset ovat edelleen voimassa. Tämä on kohtuutonta politiikkaa.

Malm huomauttaa, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen vaikeuttaa pienituloisten työntekijöiden toimeentuloa ja lisää asumistuen ja toimeentulotuen tarvetta työttömyyden osuessa kohdalle.

– Ennen eduskuntavaaleja Riikka Purra vakuutti äänestäjille, että pienituloisilta leikkaaminen ei perussuomalaisille käy. Nyt valtiovarainministeri Purra on kuitenkin hyväksynyt vastustelematta etenkin pienituloisten työntekijöiden ansioturvaan kipeästi osuvan rajun leikkauksen, jolta on vaikea välttyä, koska rekrytointiprosessit voivat kestää jopa useita kuukausia. Tässä takinkäännössä riittää selitettävää pitkäksi aikaa.

Työttömäksi jääneiden lisäksi ansiosidonnaisen porrastus osuu myös esimerkiksi kausityöntekijöihin, lomautettuihin sekä määräaikaisiin opettajiin, jotka ovat työttömiä kesän ajan, Malm muistuttaa.

– Esitys on jatkoa Orpon hallituksen epäoikeudenmukaiselle politiikalle, jossa työelämän epävarmuuden taakkaa siirretään yhä enemmän tavallisen työntekijän maksettavaksi. Samaan aikaan hallitus jättää puuttumatta työttömyyden pitkittymisen todellisiin syihin, kuten osaamisen ja koulutuksen puutteisiin, terveysongelmiin sekä sopivien työpaikkojen ja kokoaikatyön puutteisiin. Jos hallitus ei muuta suuntaa, suomalaisille luvatut 100 000 työpaikkaa jäävät jatkossakin haaveeksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE