Politiikka
23.9.2024 10:10 ・ Päivitetty: 23.9.2024 10:10
SDP:n Räsänen VM:n ennusteesta: ”Hallituksen on nyt myönnettävä, että pieleen menee”
Valtiovarainministeriön tänään julkistettu ennuste on kylmää kyytiä Suomelle ja hallitukselle, kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) sanoo.
Räsänen summaa, että suurista puheista huolimatta hallitus ei ole saavuttamassa yhtään itselle asettamaan finanssipoliittista tavoitettaan kautensa aikana.
– Velkasuhde ei ole taittumassa, työllisyyden kasvu jää vain puoleen tavoittelussa ja lisäksi Suomi rikkoon EU:n alijäämäkriteerit sekä tänä että ensi vuonna. On täysin utopistista, että hallituksen tasapainotustoimet realisoituisivat kokonaisuudessaan. Hallituksen on nyt myönnettävä, että pieleen menee, hän sanoo tiedotteessa.
Räsänen kuvaa, että ensi vuoden budjettikirjassa asiantila todetaan koruttomasti. Vuodelle 2027 julkiselle sektorille asetetut tavoitteet ovat toteutumassa vain sosiaaliturvarahastojen osalta.
– Hallituksen suurin virhe oli seurata tumput suorana talouden heikentymistä tänä vuonna. Työttömyys on kasvanut Suomessa Euroopan toiseksi nopeiten. Mikäli hallitus ei olisi antanut rakennusalan romahtaa, niin talous olisi saatu kasvuun jo tänä vuonna, valtiovarainvaliokunnan sd-vastaava Joona Räsänen sanoo.
SAMALLA työperäinen maahanmuutto on ennusteiden mukaan romahtamassa, Räsänen huomauttaa. Suunta Suomelle on Räsäsen mukaan täysin väärä, kun osaavan työvoiman saatavuus on suurimpia kasvun esteitä. Ennustetussa romahduksessa näkyy hänen mukaansa hallituksen aiheuttama mittava haitta Suomen maakuvalle.
– Tosiasiat tulee tunnustaa. Hallitus on keskittynyt syyttelemään aina muita Suomen ongelmista, mutta nyt on selvää, että hallituksen on syytä katsoa peiliin ja arvioida uudestaan politiikkaansa.
Lisää aiheesta
Räsäsen mukaan nyt on tärkeintä tehdä pikaisesti toimia, joilla talouden kasvua voitaisiin vahvistaa.
– Keskeisintä on pystyä nostamaan tuotantopotentiaaliamme ja tässä tavoitteessa osaavan työvoiman saatavuus on avainasemassa
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.