Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:ssä uskotaan, että kuntavaalien keskeiset teemat tuovat myötätuulta purjeisiin – myös ihmisten pelko lähteä ehdolle puhutti mediatilaisuudessa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin piti tänään puheen SDP:n kuntavaaliohjelman avauksessa.

SDP julkaisi tänään kuntavaaliohjelmansa Pidetään huolta kunnasta. Kunta pitää huolta meistä.

Demokraatti

Demokraatti

“Kiusaamisen ehkäisyn ja oikea-aikaisen puuttumisen on oltava keskeisellä sijalla koulujen toiminnassa. Jokaisessa kunnassa tulee valmistella kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma”, ohjelmassa muun muassa lukee.

Tämä nousi esiin julkistuksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, jossa median kysymyksiin vastasivat SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin ja puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Marinin mukaan kiusaamisen vastaisessa ohjelmassa oleellista on myös ohjelman seuraaminen eli sen varmistaminen, että toimenpiteet käytännössäkin toteutuvat.

Puhetta herätti tämän lisäksi myös poliittinen kulttuuri yleensä. Siinäkin voidaan puhua kiusaamisesta.

– Me olemme kuulleet erittäin valitettavia viestejä ihmisiltä siitä, että moni ei välttämättä lähde ehdolle sen vuoksi, että ei halua altistaa itseänsä sellaiselle aggressiiviselle kirjoittelulle sosiaalisessa mediassa tai niille aggressiivisille yhteydenotoille, joita nykyään tulee politiikassa toimiville ihmisille, Sanna Marin totesi.

Hän painotti, että kyse koko demokratian peruspilarista eli siitä että ihmiset uskaltavat uskaltavat olla esillä ja vaikuttaa.

– Me haluamme, että kulttuuri on senkaltainen, että jokainen kokee voivansa osallistua ja lähteä ehdolle sekä toimia kuntapolitiikassa. Tämänkaltainen häirintä, mitä erityisesti sosiaalisessa mediassa ja verkkoympäristössä on, pitäisi saada yhdessä kitkettyä pois. Silloin tietenkin jokaisen meidän käytöksellämme on väliä.

Marin muistutti, ettei kyse ole vain SDP:n tilaisuuksista, vaan useat puolueet saavat viestejä kentältä siitä, että ei enää samalla tavalla haluta lähteä politiikkaan mukaan.

– Kyllä tämä ilmiö on sellainen, että se koskettaa kaikkia puolueita ja laajasti demokratiaa sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

– Haluamme omalta osaltamme olla varmistamassa, että keskustelukulttuuri olisi asiallista, Marin totesi.

“Siellähän tämä näkyy.”

Antton Rönnholm kertoi, ettei SDP:n puoluetoimiston järjestämissä tilaisuuksissa ole ollut sellaista häirintää, että niitä olisi jouduttu keskeyttämään.

– Mutta sen sijaan yksittäisten ehdokkaiden osalta, oli kysymys Facebook-lähetyksistä tai keskusteluista, joita käydään, siellähän tämä näkyy.

Rönnholm kuitenkin painotti, että keskeisin syy siihen, ettei lähdetä kuntavaaleissa ehdolle, on yhä ajanpuute. Koetaan, että omaa arkea ei pystytä yhdistämään kuntapäättäjän tehtäviin.

Isona uutena syynä Rönnholm kuitenkin näkee sen, että ihmiset ovat huolissaan, miten heidän oma psyykensä kestää ja miten politiikkaan osallistuminen vaikuttaa omaan lähipiiriin kuten lapsiin.

Tuoreimmassa Ylen kuntavaalimittauksessa SDP oli pudonnut kolmanneksi. SDP:n puheenjohtaja Marin vastasi tätä koskevaan kysymykseen, että SDP:n tavoitteena on ilman muuta voittaa kuntavaalit ja nousta Suomen suurimmaksi kuntapuolueeksi.

– Meillä on siihen myös kaikki edellytykset.

Marinin mukaan SDP:n vahvuus on se, että se pärjää kaikenkokoisissa kunnissa.

– Meillä on ehdolla ja vaikuttamassa kuntapolitiikassa ihmisiä, jotka tulevat kaikenlaisista taustoista ja heillä on hyvin laajaa kokemusta arjen asioista. Sen vuoksi heihin voi myös samaistua ja he vievät ihmisille tärkeitä asioita eteenpäin.

“Tämä on varmaan sellainen juttu, joka on kärjistynyt tässä koronan myötä.”

Rönnholm kävi läpi, mitkä teemat ovat suomalaisille tärkeitä kuntavaleissa. Ne ovat sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutukseen liittyvät kysymykset, alueellinen ja paikallinen elinvoima sekä työllisyyskysymykset. Rönnholmin mukaan suomalaiset arvostavat juuri näissä asioissa SDP:n osaamista.

– Kun päästään kuntavaaleissa näistä teemoista keskustelemaan, uskon että se tuo kyllä meille lisää myötätuulta purjeisiin.

Ehdokashankinnasta hän kertoi, että muutamia satoja ehdokkaita on tullut lisää sen jälkeen, kun edellinen listojenjättömahdollisuus meni ohi. Kuntavaalit jouduttiin siirtymään koronatilanteen vuoksi kesäkuulle huhtikuulta.

– Tässä kovasti tehdään tietysti töitä eri puolilla Suomea siihen, että saataisiin nimenomaan hyvin kattavasti monenlaisia ihmisiä vielä mukaan.

Kunnallisalan kehittämissäätiö kertoi eilen uudesta tutkimuksestaan. Kyselyssä oli selvitetty, mitä yhteiskuntaryhmiä vaaleihin on kysytty ehdolle. Esimerkiksi työttömiä on kysytty ehdokkaaksi aiempiinkin vaaleihin harvoin, mutta näissä vaaleissa tuskin lainkaan, mitä Rönnholm totesi pitävänsä huolestuttavana.

– Tämä on varmaan sellainen juttu, joka on kärjistynyt tässä koronan myötä. Siihen täytyy erityisesti kiinnittää huomiota.

Rönnholm sanoi, että työttömiä pitäisi ehdottomasti saada ehdolle.

– Sitä kautta varmasti myös äänestysaktiivisuus varmaan paranee, kun siellä on itselle samaistuttavia ehdokkaita. Teemme kyllä kaikkemme tämän osalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE