Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

12.9.2025 13:13 ・ Päivitetty: 12.9.2025 13:13

SDP:stä suorat sanat potkulakiesityksestä: ”Perussuomalaiset ovat vaihtaneet työntekijöiden turvan työnantajan etuun”

iStock

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pitää irtisanomisen helpottamiseen tähtäävän lakiesityksen muutoksia kosmeettisina. Työntekijöiden asemaa merkittävästi heikentävä muutos on ennallaan, hän sanoo.

Demokraatti

Demokraatti

Työntekijöiden asemaa heikentävällä muutoksella hän tarkoittaa sitä, että jatkossa irtosanomiseen riittäisi vain asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijaan.

– Kyse ei ole mistään pienestä viilauksesta, vaan merkittävästä muutoksesta. Kun painava syy poistuu laista, työntekijän asema heikkenee olennaisesti. Kynnys irtisanoa madaltuu, ja hallitus lähettää viestin, että työntekijän turva on toissijaista, Malm sanoo tiedotteessa.

Malmin mukaan hallituksen linja rapauttaa suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen. Hän toteaa, että kotimainen kysyntä olisi saatava liikkeelle, mutta hallitus tekee päinvastoin.

– Ihmiset pelkäävät ja säästävät pahan päivän varalle – eivätkä syyttä, sillä hallitus näyttää tekevän kaikkensa epävarmuuden lisäämiseksi. Tämä ei luo yhtään uutta työpaikkaa, vaan sen sijaan se ennemminkin syö pohjaa kulutukselta ja kotimaiselta yrittäjyydeltä.

Työntekijöiden asema heikkenee kokoomuksen tahdosta ja perussuomalaisten siunauksella.

Lakiesityksestä poistettiin lausuntokierroksen jälkeen alisuoriutumista ja varoitusmenettelyä koskeneet kohdat. Nämä kosmeettiset muutokset eivät muuta kokonaisuutta, Malm sanoo.

– Lakiesityksessä kokoomus sai jälleen läpi hartaasti ajamansa työntekijöiden aseman heikennykset. Perussuomalaiset taas pääsevät esittämään olevansa duunarien puolella tekemällä alkuperäiseen lakiesitykseen minimaalisia muutoksia.

– Tosiasia on, että työntekijöiden asema heikkenee kokoomuksen tahdosta ja perussuomalaisten siunauksella. Viimeistään nyt pitäisi olla selvää kaikille, että perussuomalaiset ovat vaihtaneet työntekijöiden turvan työnantajan etuun. Tämä on mestaruustason suoritus takinkäännössä.

Malmin mukaan perussuomalaiset pyrkivät hallitsemaan julkista keskustelua koventamalla rasistisia puheitaan entisestään.

– Tällä he toivovat, että merkittävät heikennykset työntekijöiden asemaan jäisivät ihmisiltä huomaamatta. Onneksi suomalaiset ovat viisaita, eivätkä suostu ummistamaan silmiään perussuomalaisten ja kokoomuksen työntekijän asemaa romuttavilta päätöksiltä.

Lakiesitys on Malmin mukaan tarpeeton ja palvelee vain suuryritysten etua.

– Mikä pahinta, irtisanomisen helpottaminen ei luo ensimmäistäkään oikeaa ja todellista työpaikkaa Suomeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU