Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

23.5.2026 15:00 ・ Päivitetty: 23.5.2026 15:48

Antti Lindtman jatkaa SDP:n puheenjohtajana – kertoo, millaisia päättäjiä Suomi nyt tarvitsee

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

SDP:n 48. puoluekokous valitsi Antti Lindtmanin puolueen puheenjohtajaksi jatkokaudelle vuosille 2026-2028.

Rane Aunimo

Demokraatti

Lindtman on toiminut SDP:n puheenjohtajana vuodesta 2023.

Tällä kertaa Lindtmanilla ei ollut vastaehdokkaita.

SDP:n puoluekokous päätti aiemmin tänään sääntömuutoksesta, jonka myötä seuraava puoluekokous järjestetään jo vuonna 2028.

Lindtman sanoi kiitospuheessaan olevansa hyvillään siitä, että on saanut demariväeltä tukea myös vaikeina hetkinä.

– Siksi juuri uskon, että myös suomalaiset voivat olla huoleti meidän sosialidemokratian huomassa, meidän johtamassa Suomessa.

Lindtman julisti SDP:n olevan vahvin vastavoima nykyhallituksen politiikalle.

– Mutta ei vain pelkkä vastavoima vaan vaihtoehto, joka pystyy parhaiten yhdistämään vastuullisen taloudenpidon, kasvun ja oikeudenmukaisuuden. Me varmistamme, että reiluus palaa politiikkaan.

TIEDOTUSTILAISUUDESSA Lindtman sanoi, että edessä oleva julkisen talouden vahvistamistarve on niin mittava, että siitä ei voi laskea pois mitään pääkeinoa.

– Jos me nyt onnistumme 8 miljardin euron julkisen talouden vahvistamisessa, niin senkin jälkeen Suomi velkaantuu nykyisten ennusteiden mukaan vuosikymmenen loppuun lähes 10 miljardia.

Lindtmanin mukaan nopeasti vaikuttavien toimien lisäksi tarvitaan pidemmän aikavälin rakenteellisia toimia, kuten kotihoidon uudistamista ja yritystukien arviointia.

Lindtman linjasi, että Suomi tarvitsee Orpon hallituksen jäljiltä ennen kaikkea sellaisen hallituksen ja sellaisia päättäjiä, jotka sitoutuvat tuloksiin.

– Nyt me olemme nähneet, että hallitus on hehkuttanut tätä 100 000 uutta työpaikkaa, mutta kysyn, missä ne ovat. Ei riitä, että ne ovat vain laskelmissa. Jotta niillä on vaikutusta julkiseen talouteen, tarvitsemme ihan oikeita työpaikkoja ja sen takia tarvitsemme ennen kaikkea tuloksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU