Ihmiset jaettiin eri ryhmiin, ja Benjamin erotettiin siskostaan ja veljestään.

– Se oli viimeinen kerta, kun näin heidät. Heidät vietiin suoraan kaasukammioon, Lesser kertoi sunnuntaina Puolan Oswiecimissa, jossa Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriltä selvinneet muistelivat kokemuksiaan kansainväliselle toimittajajoukolle vain muutaman kilometrin päässä entiseltä kauhujen leiriltä.

Lesserin perhe oli paennut saksalaisia jo kerran Puolasta Unkariin. Lesser joutui natsien vangitsemaksi sen jälkeen, kun natsijoukot valtasivat Unkarin, minkä jälkeen hänet lähetettiin Auschwitziin.

Lähellä Krakovaa sijaitsevassa Auschwitz-Birkenaussa tapettiin tai menehtyi ainakin 1,1 miljoonaa ihmistä, heistä suurin osa juutalaisia. Leirin vapauttamisesta tulee maanantaina kuluneeksi 75 vuotta.

Natsit yrittivät tuhota todisteita kaasukammioista ja krematorioista siirtämällä vankeja muualle. Tuhansia vankeja menehtyi tai ammuttiin näillä “kuolemanmarsseilla”.

Auschwitzistä selvinneen puolalaisen, nykyään Ruotsissa asuvan Leon Weintraubin mukaan keskitysleirillä olevat pyrittiin epäinhimillistämään täysin. Leirille tuotujen ihmisten arvotavarat kerättiin ja heiltä ajettiin hiukset. Käskyjä tottelemattomat uhattiin surmata välittömästi.

– Meidät muutettiin ihmisestä työkaluiksi. Jos pystyit tekemään töitä, olit arvokas. Jos et, olit täyttä roskaa, hän sanoi.

Auschwitziin paluu ei ole selviytyjille helppoa, mutta Lesserin mukaan leirin kokemuksia ei saa unohtaa. Hän muistuttaa, että hirmutekoihin syyllistyivät aivan tavalliset ihmiset.

– On vaikea uskoa, että sivistyneet, kouluttautuneet ihmiset voivat surmata viattomia ihmisiä.

Lesserin yksi erityisen kammottava muisto liittyy pikkulapsien julmaan surmaamiseen.

– Asuimme parakissa, jonka vieressä pikkulapsia heitettiin suoraan kuoppaan, jossa paloi tuli. Näimme tulen ja kuulin huutoja, kun lapset huusivat tuskasta. En voi vieläkään uskoa, että ihminen voi toimia näin.

Lesserillä kesti silti pitkään, ennen kuin hän halusi puhua kokemuksistaan. Yhdysvaltoihin muuttanut mies halusi lastensa voivan kasvaa yhdysvaltalaisiksi, ilman menneisyyden taakkoja.

– En halunnut “tahrata” heitä sillä, että he ovat selviytyjän lapsia, hän sanoi.

Lesser alkoi puhua kokemuksistaan julkisesti vasta vuosikymmeniä vapautumisensa jälkeen. Se tapahtui, kun hänen lapsenlapsensa opettaja halusi hänen kertovan oppilaille kokemuksiaan.

– Istuin siellä puhumassa ja huomasin, että 5-luokkalaiset lapset istuivat täysin liimattuina tuoleihinsa ja kuuntelivat kaikkea kertomaani silmät suurina, täysin hiljaa. Vielä tunnin jälkeenkin he ympäröivät minut ja halusivat kysyä lisää.

– Silloin sanoin itselleni: Ben, et voi olla hiljaa. Et voi antaa ihmisten unohtaa, hän sanoi.

“Ei koskaan enää”

Samoilla linjoilla on Leon Weintraub. Hänestä on tärkeää puhua, jotta tapahtumat eivät koskaan toistu.

Samalla hän sanoo pitävänsä murheellisena, että esimerkiksi Puolassa on järjestetty äärioikeiston marsseja, jossa on marssinut avoimesti natsismia kannattavia ihmisiä.

– Ja he kutsuvat itseään isänmaallisiksi. Kauheinta on, että Puolan hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi vastustaakseen asiaa.

Weintraub sanoo silti olevansa optimistinen sen suhteen, että ihmiset eivät unohda leirin kauheuksia. Siksi hänkin pitää tärkeänä puhua kokemuksistaan.

– Ei koskaan enää äläkä ikinä unohda, Weintraub tiivistää.

STT–Sanna Raita-aho