Politiikka
26.8.2019 13:01 ・ Päivitetty: 26.8.2019 13:02
”Setämäinen tai tätimäinen keskustelu ilmastonmuutoksen ympärillä, jossa nuorten mielipiteitä vähätellään, ei ole millään tavalla tätä päivää”
Pelastakaa Lapset ry:n julkaiseman Tulevaisuuden Suomi –raportin mukaan yli 70 % tutkimukseen osallistuneista lapsista pitää ilmastonmuutosta suurimpana tulevaisuuden uhkana.
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan sekä työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Niina Malm pitää lasten ajatuksia tulevaisuudesta pysäyttävinä.
”Me kaikki aikuiset, päättäjät ja kasvattajat, olemme vastuussa siitä, millaisen tulevaisuuden annamme tuleville sukupolville. Emme voi mennä sieltä, mistä aita on matalin, emmekä voi sivuuttaa lasten ja nuorten ääntä päätöksenteossamme. Lapset ja nuoret tietävät paljon ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja osaavat perustella näkemyksiään tieteellisesti tutkitulla tiedolla. Siksi setämäinen tai tätimäinen keskustelu ilmastonmuutoksen ympärillä, jossa nuorten mielipiteitä vähätellään, ei ole millään tavalla tätä päivää”, Malm linjaa tiedotteessaan.
Tulevaisuutta ajatellen ei ole muita vaihtoehtoja kuin kuunnella, mitä tulevaisuuden sukupolvet haluavat.
Malm huomauttaa, että järjestön raportissa käy myös ilmi, että toinen esille noussut suuri huolenaihe lapsilla liittyi työttömyyteen. Yli puolet kyselyyn vastanneista lapsista mainitsi tämän vastauksessaan. Työttömien vanhempien lapsista lähes 70 % oli huolissaan työttömyydestä ja työssäkäyvien lapsista huolissaan olivat puolet.
”Ajattelin, ettei lasten tarvitsisi enää 1990-luvun laman jälkeen kantaa murhetta vanhempiensa työssäkäynnistä, mutta se ei valitettavasti pidä paikkansa. Lapset joutuvat edelleen murehtimaan työttömyydestä, joka on yksi aikamme suurimmista ongelmista. Meidän on huolehdittava siitä, että lapsemme ja nuoremme saavat keskittyä olemaan lapsia ja nuoria, etteivät he joutuisi kantamaan huolta omista vanhemmistaan tai tulevaisuudestaan. Se on heidän oikeutensa”, Malm sanoo.
Lasten vastauksissa korostuivat toiveina tulevaisuuden Suomesta erityisesti ympäristöystävällisyys, tasa-arvoisuus ja turvallisuus. Malmin mielestä on välttämätöntä, että lasten ääntä kuultaisiin nyt vahvemmin päätöksenteossa.
Lisää aiheesta
”Tulevaisuutta ajatellen ei ole muita vaihtoehtoja kuin kuunnella, mitä tulevaisuuden sukupolvet haluavat. Nykyisten päättäjien on kyettävä tekemään myös kompromisseja, jotta tämän päivän lapsilla ja nuorilla olisi tulevaisuudessa mahdollisuus elää ja perustaa oma perheensä, tai olla perustamatta, jos he niin päättävät”, painottaa Malm.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
24.8.2019 05:14
Ministeri Lintilän lihakommentti ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen
Politiikka
23.8.2019 12:49
Brasilian katastrofi herätti – Niinistö kaipaa kansainvälistä yhteistyötä, Lintilä väläyttää naudanlihan tuonnin kieltämistä
Ulkomaat
23.8.2019 05:17
Brasilian presidentti laittaa lisää pökköä pesään