Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Seurantakertomus linjaa lapsistrategian toteuttamisesta ensi vaalikaudella

iStock

Kansallisen lapsistrategian ensimmäinen seurantakertomus on julkaistu, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Demokraatti

Demokraatti

Se sisältää tiiviin kokonaiskuvan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta sekä toimeenpanosuunnitelman edistymisestä ja saavutetuista tavoitteista.

Kansallinen lapsistrategia valmisteltiin parlamentaarisessa yhteistyössä ja julkaistiin helmikuussa 2021.

Seurantakertomuksessa on tarkasteltu lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmaan kirjattujen 30 toimenpiteen toteutumista.

Seurantakertomuksen lopussa esitetään lapsistrategian toimenpidelinjaukset vaalikaudelle 2023-2027. Niitä on kaiken kaikkiaan yhdeksän.

Linjauksissa todetaan esimerkiksi, että lapsen oikeudet ja lapsen erityinen asema tunnistetaan ja huomioidaan kaikessa julkisen vallan toiminnassa, seurataan ja arvioidaan koronakriisin jälkitoimien toteutumista lasten ja nuorten osalta sekä jatketaan lasten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE