Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä: “Arvostan Marinin julkisuuden kautta tullutta anteeksipyyntöä ja puoleltani asia on unohdettu”

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Keskustan Juha Sipilä eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 27. helmikuuta 2020.

Ilta-Sanomien kuntavaalitentissä tänään mukana olleiden puolueiden puheenjohtajat tuomitsivat entiseen pääministeriin, kansanedustaja Juha Sipilään (kesk.) kohdistuneen väkivallanteon. Hänen kimppuunsa käytiin eduskuntatalon lähellä. Asiasta on tehty tutkintapyyntö.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Tämä on erittäin vakava teko. Se kohdistuu paitsi kansanedustaja Sipilään yksilönä myös koko eduskuntaa kohtaan. On aivan selvää, että kansanedustajien koskemattomuudesta pitää pitää kiinni. Kaikki fyysinen väkivalta on aina tuomittavaa pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi tentissä.

Pääministeri pyysi myös anteeksi vuonna 2017 kirjoittamaansa twiittiä, jossa hän kirjoitti, että näyttää siltä, ettei Sipilä ole edustamassa politiikassa isänmaan vaan lähipiirinsä etua.

– Se on ollut kovaa kieltä ja nyt kun katson taaksepäin ja kun katsotaan vaikka Yhdysvaltojen tapahtumia tai tätä viimeisintä hyökkäystä kansanedustaja Sipilää kohtaan tai muutoinkin keskustelukulttuuria joka Suomessakin on esillä ja koventunut, niin on totta että jokaisen meistä pitää jokainen päivä valita olla rakentava ja valita sanansa huolella, koska sanat johtavat myös tekoihin ja tässä kohtaa pyydän tätä tviittiä anteeksi, Marin sanoi.

Juha Sipilä kommentoi Demokraatille poliittista keskustelua ja Marinin anteeksipyyntöä.

– Poliittisessa keskustelussa ei pitäisi koskaan kyseenalaistaa toisen motiiveja. Kaikki kansanedustajat ovat yhteisten asioiden hoitajia, vaikka keinoista olisi erimielisyyttä. En ole vielä tavannut kansanedustajaa tai ministeriä, jonka voisin sanoa olevan omalla tai sukulaisten asialla. Arvostan Marinin julkisuuden kautta tullutta anteeksipyyntöä ja puoleltani asia on unohdettu ja loppuun käsitelty, Sipilä sanoo.

IS:n tentissä nousi esiin myös demokratian toteutuminen ja se, että ihmiset eivät enää uskalla pian lähteä politiikkaan, jos se voi johtaa jopa fyysiseen väkivaltaan.

Lisää aiheesta

– Politiikka on muuttunut epämiellyttäväksi mielikuva-populismiksi. Asiat eivät enää ole keskiössä, vaan kilpailijoista rakennetaan mielikuvia, jotka eivät ole totta. Se on kaukana yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisesta. Sen vuoksi jätän politiikan tämän kauden jälkeen, Sipilä sanoo.

Viime aikoina myös sosiaalinen media ja etenkin Twitter on puhuttanut ja ollut kansainvälisenkin politiikan keskiössä. Juha Sipilä ei enää Twitterissä ole.

– Twitterissä kulminoituu epäasiallinen poliittinen keskustelu ja poliitikot näyttävät huonoa esimerkkiä toistensa kunnioittamisessa. En tunnista tuosta keskustelusta suurten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisen halua, saati pyrkimystä konsensukseen. Poistin tilini pari kuukautta sitten, enkä ole sitä kaivannut, vaikka seuraajia oli melkein 130 000, Juha Sipilä toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE