Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä HS:ssa: Suomi siirtyi luovuuden ajasta ylimielisyyteen

Suomi on päässyt apatiasta askeleen kohti luovuuden tilaa, arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän sanoo aistineensa muutoksen etenkin hallituksen kehysriihen jälkeen.

Sipilä vertaa Suomen henkistä tilaa kellotauluun, jossa kello kolme on ylimielisyys, kuusi apatia, yhdeksän luovuus ja 12 huuma. Hän sanoo seuranneensa huolestuneena jo yrittäjänä, kuinka Suomi siirtyi 20 vuoden luovuuden ajasta ylimielisyyteen.

– Aloimme näyttää muille esimerkkiä ja esiinnyimme talouden ihmeenä, vaikka aika lailla yhden kortin varassa oltiin, hän sanoo lehdessä.

Seuraava vaihe oli Sipilän mielestä apatia, josta on päästy nyt hieman eteenpäin. Vaikeimmat asiat ovat hänen mukaansa takanapäin, mutta nyt pitää odottaa kärsivällisesti tuloksia ja parantaa työllisyyttä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE