Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä torjui Vapaavuoren syytökset Ylellä: “Uudistus tehdään, että jokainen suomalainen pysyisi palveluiden piirissä”

Pääministeri Juha Sipilä Ylen Ykkösaamun toimittaja Jari Korkin haastattelussa Helsingissä tänään.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) torjui Jan Vapaavuoren (kok.) syytökset hallituksen maakuntauudistuksen toteutuksesta.

Vapaavuori lyttäsi hallituksen maakuntauudistuksen HS:n haastattelussa aikaisemmin tänään. Hänen mukaan valtion tiukkaan ohjaukseen ja rahoitukseen tukeutuvat uudet maakunnat ovat kohtalokas askel menneisyyteen.

Vapaavuori on ensimmäinen merkittävä kokoomusvaikuttaja, joka arvosteleli oman puolueensa hallitustoimintaa julkisesti.

Sipilä vastasi Ylen Ykkösaamussa Vapaavuoren syytöksiin. Sipilän mukaan uudistuksessa on kyse suomalaisten tasa-arvon parantamisesta.

– Jos se jätettäisiin tekemättä, niin kyllähän hyvätuloiset pärjää. Tämä uudistus tehdään siksi, että jokainen suomalainen pysyisi näiden palveluiden piirissä, Sipilä sanoi.

Sipilä myös totesi Vapaavuoren itse olleen hallituksessa, joka jätti uudistukset toteuttamatta.

– Hän istui edellisessä hallituksessa, jossa kaikki uudistukset jäivät käytännössä tekemättä ja taloutta korjattiin nostamalla veroja, Sipilä totesi.

Lisää aiheesta

Jan Vapaavuori oli Kataisen ja Stubbin hallituksen elinkeinoministeri vuosina 2012–2015. Vanhasen ja Kiviniemen hallituksissa Vapaavuori toimi asuntoministerinä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE