Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sisäministeriö varoittaa vihapuheesta ja valeuutisista – kasvupohjaa ääriliikkeille

Uusnatsistinen Pohjoismainen vastarintaliikke PVL marssii Helsingissä itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2016.

Sisäministeriö varoittaa lisääntyneestä vihapuheesta ja valeuutisista. Ministeriön mukaan ne luovat kasvupohjaa väkivaltaiselle radikalisoitumiselle ja ääriliikkeille.

Ministeriö katsoo väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessaan, että väkivaltainen radikalisoituminen, ekstremismi ja ääriliikkeiden toiminta ovat tulleet Suomessa aiempaa näkyvämmiksi.

– Faktojen ja mielipiteiden välinen ero on hämärtynyt. Viha- ja väkivaltapuheella luodaan oikeutusta aatteelliselle väkivallalle, katsauksessa todetaan.

Katsauksessa nostetaan esille muun muassa äärioikeistolaisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminta. Poliisin mukaan liikkeen yleisin näkyvä toiminta on kansallissosialistista propagandaa sisältävien lentolehtisten, julisteiden, tarrojen ja muiden mainosten jakaminen sekä mielenosoitusten ja kokoontumisten järjestäminen.

– Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kaltainen, ääri-ideologian fanaattisista tunnustajista koostuva ryhmä on aina periaatteessa vaarallinen. Vastarintaliike on jo todistanut oman väkivaltapotentiaalinsa käytännössä, katsauksessa sanotaan.

Ministeriö viittaa syyskuiseen tapaukseen, jossa vastarintaliikkeen jäsen potkaisi ohikulkijaa Helsingin Asema-aukiolla. Uhri sai vakavan päävamman ja kuoli myöhemmin. Potkaisija tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Ministeriön mukaan vastarintaliikkeen jäsenillä vaikuttaa olevan hyvin matala kynnys käyttää väkivaltaa arvostelijoitaan kohtaan.

Lisää aiheesta

– Liike pitää vastustajinaan erityisesti poliittisen spektrin vastakkaista laitaa edustavia tahoja. Kohteeksi voi valikoitua kuitenkin kuka tahansa eri tavalla ajatteleva ja järjestön näkökulmasta vääränlaista Suomea edustava henkilö, katsauksessa sanotaan.

Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä lisääntyi yli 50 prosenttia vuonna 2015.

(Täydennetty klo 12.15.)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE